Tiia

#bbtiia

Tiia on koulutukseltaan kemiantekniikan tohtori, ja hän opettaa kemiantekniikkaa Aalto-yliopistossa. Avioeron jälkeen Tiian arki on ollut kahtiajakautunut: joka toinen viikko hän viettää laatuaikaa lastensa kanssa, ja joka toinen viikko ravaa Tinder-treffeillä ja tanssii kavereidensa kanssa pöydillä aamuun asti. Omasta mielestään Tiia ei muistuta tyypillistä yliopisto-opettajaa, sillä hän on fiksu ja pöljä samaan aikaan. Hän haluaisi kuitenkin olla hyvänä esimerkkinä siitä, että kaikenlaisista taustoista on mahdollista nousta. Tiian omat vanhemmat eivät olleet akateemisesti koulutettuja eivätkä kovin varakkaita. Omat opintonsa Tiia maksoi taksia ajamalla.

Mieluummin kadun asioita jotka oon tehnyt kuin niitä jotka oon jättänyt tekemättä.

Ikä
41
Ammatti
Yliopistonopettaja
Siviilisääty
Sinkku, 2 lasta joka toinen viikko
Kotipaikka
Veikkola
Uutiset
Uutiset

Anni Hautala, Kimmo Vehviläinen ja Tinni Wikström juontavat kevään Big Brother Suomi -lähetykset!

31.3.2021 klo 09:08
Toukokuussa Nelosella ja Ruudussa alkava Big Brother Suomi saa tälläkin kaudella juontajikseen kolme kovaa ammattilaista. Big Brot...

Jättiyllätys! Big Brother -talo avaa ovensa jo toukokuussa – tällä kertaa julkkisasukkaille!

15.3.2021 klo 09:09
Maailman tunnetuin reality nähdäänkin Nelosella ja Ruudussa jo toukokuussa! Isoveli osaa yllättää! Big Brother Suomi saapuu Nelose...

Big Brother Suomi nähdään syksyllä 2021 – asukkaita haetaan taas!

16.2.2021 klo 11:40
Syksyllä kytätään taas, ja Big Brother Suomeen haetaan uusia asukkaita syksyksi 2021. Oletko sinä yksi heistä? Taloon etsitään eri...

Joel on Big Brother Suomi 2020 -voittaja!

29.11.2020 klo 23:56
#bbjoel

Nyt häädettiin Arttu – jäljellä enää finaalikaksikko!

29.11.2020 klo 22:35
#bbarttu

Paula häädettiin BB-talosta – enää kolme finalistia jäljellä!

29.11.2020 klo 21:52
#bbpaula #bbjoel #bbarttu #bbkristiina

Big Brother -talon sauna lämpiää viimeistä kertaa – asukkaille hemmotteluhetki!

29.11.2020 klo 14:30
#bbpaula #bbarttu #bbjoel #bbkristiina

Viimeinen aamu BB-talossa alkoi fanfaarit soiden: “Tänään lähetään kotiin!”

29.11.2020 klo 11:44
#bbarttu #bbjoel #bbkristiina #bbpaula

Olli-Pekan dramaattinen lähtö järkyttää muut – jäähyväiset jätetään television kautta

29.11.2020 klo 00:13
#bbarttu #bbjoel #bbpaula #bbkristiina #bbollipekka

Olli-Pekka häädettiin muilta salaa päiväkirjahuoneen kautta: “Voi vitsi, mikä twisti!”

28.11.2020 klo 23:37
#bbollipekka

Yhteistyössä: