1.10.2019 klo 17:09

Äänestystilanne kello 17: Anu on äänikuningatar, Tuula hännänhuippuna

Katsojilla on valta valita, ketkä asukkaista joutuvat tällä viikolla häätöäänestykseen. Maanantaina turvaan katsojien äänin pääsivät Kevin ja Kristian. Tänään selviää iltakymmeneltä, ketkä kaksi onnekasta on tällä kertaa äänestetty turvaan.

Tänään tiistaina suurimmat ääniharavat ovat olleet talon uudesta romanssista vastaavat Anu ja Helmeri. Liekö kaksikon välinen sutina syykin siihen, että katsojat haluavat pitää talossa etenkin heidät? Ero Anun ja Helmerin välillä on kuitenkin huomattava, runsas 14 %. Vähiten ääniä tällä hetkellä on kerännyt Tuula.

Tilanne on muuttunut merkittävästi tiistain aiemmasta väliaikatilanteesta, jolloin Milla oli saanut vähiten ääniä. Milla näki tilanteen retronurkkauksen tv-ruudulta ja järkyttyi syvästi. Milla alkoi tuolloin m urehti, miksi ihmiset haluavat hänet ulos talosta. Tuula oli puolestaan toiseksi vähiten ääniä saanut henkilö, ja Milla on noussut katsojien äänten turvin eniten ääniä saaneiden Top 5:een. 

Ääniharavien ja hännänhuippujen välinen suhde voi kuitenkin vaihtua vielä miten hyvänsä, sillä katsojilla on valta äänestää kello 22 asti. Kun äänestysaika on päättynyt, asukkaille ilmoitetaan lopputulema illan suorassa BB Suomi lähetyksessä.

Ohjeet äänestämiseen löydät täältä.

Uutiset
Uutiset
Uutiset
1
10
 Anu ja Helmeri pääsivät turvaan – uusi äänestys käynnistyi!

Anu ja Helmeri pääsivät turvaan – uusi äänestys käynnistyi!

1.10.2019 klo 23:02
Katsojilla on tällä viikolla valta valita, ketkä asukkaista pääsevät sunnuntain häätöäänestyksestä turvaan. Tänään eniten katsojie...
#bbanu #bbhelmeri #bbville #bbmira #bbkimmo #bbmilla #bbjukka #bbtuula
Katsojat äänestivät juhlat BB-taloon – luvassa sesonginmukaiset teemabileet!

Katsojat äänestivät juhlat BB-taloon – luvassa sesonginmukaiset teemabileet!

27.9.2019 klo 14:14
Katsojille annettiin Big Brother -sivuston äänestyksessä valta päättää, saavatko asukkaat viikkotehtävänsä päätteeksi nauttia bile...
#bbkristian #bbjukka #bbville #bbhelmeri #bbkevin #bbkimmo #bbmilla #bbmira #bbtuula #bbtarina
Isoveli antaa kirjeessään nukkumajärjestelyihin kaksi vaihtoehtoa  – kantavatko asukkaat sänkynsä ulos makuuhuoneesta?

Isoveli antaa kirjeessään nukkumajärjestelyihin kaksi vaihtoehtoa – kantavatko asukkaat sänkynsä ulos makuuhuoneesta?

17.9.2019 klo 22:50
Lukekaa tämä selkeällä ja kuuluvalla äänellä: Osa teistä näyttää olevan sitä mieltä, että muuallakin kuin sängyissä nukkuminen on ...
#bbtarina #bbville #bbkevin #bbtuula #bbhelmeri #bbkristian #bbjukka #bbeevaleena #bbmilla #bbmira
Äänestystilanne kello 17: Ville kiilasi kärkeen!

Äänestystilanne kello 17: Ville kiilasi kärkeen!

2.10.2019 klo 17:21
Katsojilla on valta valita, ketkä asukkaista joutuvat tällä viikolla häätöäänestykseen. Kello viideltä saatujen väliaikatietojen m...
#bbville #bbmilla #bbkimmo #bbtuula #bbjukka #bbmira
Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

21.10.2019 klo 21:30
Asukkaat suorittavat parhaillaan Kauas on pitkä matka -viikkotehtävää. Porukka matkaa “Leville” lomalle, mutta kaikkein tyypillisi...
#bbkevin #bbkristian #bbhelmeri #bbjukka #bbkimmo #bbanu #bbville
Milla ja Ville pääsivät turvaan, enää yksi voi pelastua – uusi äänestys käynnistyi!

Milla ja Ville pääsivät turvaan, enää yksi voi pelastua – uusi äänestys käynnistyi!

2.10.2019 klo 22:55
Katsojilla on tällä viikolla valta valita, ketkä asukkaista pääsevät sunnuntain häätöäänestyksestä turvaan. Tänään eniten katsojie...
#bbmilla #bbville #bbtuula #bbmira #bbkimmo
Tirkistelyväite sai Kevinin kihisemään kiukusta: “Heti kun näen Villen, munani vain kohoaa – olenhan homoseksuaali”

Tirkistelyväite sai Kevinin kihisemään kiukusta: “Heti kun näen Villen, munani vain kohoaa – olenhan homoseksuaali”

31.10.2019 klo 12:02
#bbkevin #bbville #bbkimmo #bbkristian #bbhelmeri #bbanu
Elina Kottosen kuumottava kysymys suorassa lähetyksessä saa asukkaat kiemurtelemaan: "Mä en tiedä mitään"

Elina Kottosen kuumottava kysymys suorassa lähetyksessä saa asukkaat kiemurtelemaan: "Mä en tiedä mitään"

3.11.2019 klo 21:56
#bbanu #bbhelmeri #bbkristian #bbkimmo #bbville #bbkevin
BB-asukkaat repeävät lapsekkaaseen riemuun kömpiessään pomppulinnaan! Lysti lässähtää linnan luhistuessa kirmaajien niskaan!

BB-asukkaat repeävät lapsekkaaseen riemuun kömpiessään pomppulinnaan! Lysti lässähtää linnan luhistuessa kirmaajien niskaan!

29.10.2019 klo 20:01
#bbkevin #bbville #bbhelmeri #bbanu #bbkimmo #bbkristian
Asukkaat rikkovat piñatat ilolla – mutta nyt dinoja on ympäri pihaa: "Voi v*ttu!"

Asukkaat rikkovat piñatat ilolla – mutta nyt dinoja on ympäri pihaa: "Voi v*ttu!"

31.10.2019 klo 13:08
#bbkevin #bbkimmo #bbhelmeri #bbkristian #bbville #bbanu