Alhaiset saavat mahdollisuuden vallankumoukseen – salatehtävässä kovat panokset
Tällä viikolla Isoveljen huushollissa on nähty monenlaista kisailua, kun nelipäiväiset nimeämiskilpailut veivät asukkaat mitä erikoisempiin pyörteisiin. Kilpailujen jälkeen torstain ja perjantain välisenä yönä Alhaiset asukkaat intoutuivat oman elämänsä Pelle Pelottomiksi ja rakensivat henkareista ja kuukautissiteistä näpistysvälineitä. Näillä erikoisilla vempeleillä he veivät Ylhäisten herkkuja minkä ehtivät.
Perjantaiaamu alkaa kuitenkin jo toista kertaa Alhaisten kyykytyksellä, eikä edes nyysitty suklaa tuo heille lohtua. Ylhäiset asukkaat pääsevät jälleen kerran sisäkuntosalille, kun Alhaisten kunnon kohottamiseksi jää mopin heilutus siivouspäivän merkeissä.
Alhaiset, joilla alkaa olla mitta täynnä Ylhäisten palvelemiseen, saavat salatehtävän. Salatehtävässä heidän tulee saada vähintään kaksi Ylhäistä uskomaan, että heillä on salatehtävä. Tätä ei saa suoraan sanoa, kysyä tai vihjata, vaan Alhaisten tulee omalla toiminnallaan saada Ylhäiset heidän jäljilleen. Kun vähintään kaksi Ylhäistä ilmaisee jollakin tavalla epäilevänsä, että Alhaisilla on salatehtävä, on salatehtävä onnistunut.
Epäilyksi lasketaan, jos Ylhäiset sanovat toisilleen, Alhaisille tai Isoveljelle, että ilmassa on salatehtävän tuntua.
Salatehtävän panokset ovat kovat. Jos salatehtävä onnistuu, Alhaiset kruunataan Ylhäisiksi. Ylhäiset sen sijaan pääsevät tutustumaan lattialla nukkumiseen ja Alhaisille tutuksi tulleeseen kivipuuroon.
Alhaiset pitävät palaveria ulkona.
– Yks tuli mieleen, sellanen elikkä jos ne jotain saa, ollaan innoissaan ja taputetaan heille, Reeo suunnittelee juontaan.
– Mä voisin myös tosi paljon kysellä heidän herkuista, Salla ehdottaa ja muut nyökyttelevät.
Reeo muistuttaa, että tärkeintä kaikessa on, ettei salatehtävästä puhuta sanallakaan.
Juonittelu ja ideoiden jakaminen jatkuvat. Milena toteaa, että päivän aikana mahdollisesti suoritettavista tehtävistä kannattaa ottaa ilo irti, koska voitot satavat salatehtävän onnistuessa heidän laariinsa.
Laura muistuttaa, ettei Alhaisten puolella aiemmin ollut Mia välttämättä sano mitään ääneen, solidaarisuudesta entistä taloaan kohtaan.
He päättävät kuitenkin onnistua ja sopivat sotasuunnitelmasta. He palaavat ulkopalaverista taloon ja ovat kuin eivät olisikaan.
Onnistuuko salatehtävä? Seuraa Alhaisten juonen etenemistä Nelosella ja Ruudun 24/7-palvelussa.