Käynnistä video
29.10.2019 klo 14:14

Asukkaat etsivät kiivaasti fossiilia – Kevin huomaa, etteivät kaikki noudata ohjeita: “Mihin sä laitoit sun munan, Hemmi?”

Asukkaiden päivätehtävänä on etsiä kullekin annetusta kipsipalasta dinosauruksen fossiili. Asukkaat eivät saa käyttää muita välineitä kuin tehtävään tarkoitettuja työkaluja. Jos asukas löytää kipsipalastaan fossiilin, hän palkinnoksi saa löydetystä fossiililajista joko kolme, viisi tai kymmenen rahnaa.

Tehtävää vaikeuttaa se, että asukkaiden on koko ajan pidettävä kädessään dinosauruksen munaa. Kevin kuitenkin huomaa, että Helmerin kummatkin kädet ovat vapaana.

“Mihin sä laitoit sun munan, Hemmi?” Kevin kysyy.

Helmeri pitää munaa sylissään, ja heti Kevinin huomautettua asiasta Big Brother muistuttaa Helmeriä annetuista ohjeista.

“Kiitti kun spoilasit”, Helmeri kuittaa Kevinille Isoveljen muistutuksen jälkeen.

Kevin haluaisi käyttää fossiilin etsinnässä talttamenetelmää, mutta se ei tunnu kovin käytännölliseltä ratkaisulta.

“Se on hieman vaikeaa, tämän munan kanssa kun asustan. Tajuamatta saatan hakata vahingossa munaa”, Kevin tuumaa ja saa Kristianin naurahtamaan.

Kevin jatkaa kipsipalasensa koluamista, ja surkuttelee, kun työ ei meinaa tuottaa tulosta:

“Mä en oo löytänyt vielä mitään. Miten tää on mahdollista? Mulla on varmaan tyhjä kivi.”

Kristianin innosta tehtävää kohtaan kertoo se, että puuhaansa keskittynyt mies on pysytellyt pidemmän tovin lähes täysin vaiti.

“Tää on paras tehtävä”, Kristian ja Helmeri kehuvat.

Vihdoin uurastus alkaa tuottaa tulosta: sekä Kimmo että Kristian uskovat löytäneensä fossiilin. Myös Kevin tekee havainnon kipsissään, ja Helmerikin löytää jotain omasta palasestaan.

“Ai jai, nyt rupee löytymään. Olen osunut kultasuoneen", Helmeri ilakoi.

Uutiset
Uutiset
Uutiset
1
10
Villen jymy-yllätys – testamenttasi rahnansa Kevinille: “Ehkä hän ajatteli, että ne ei menisi viinaan ja tupakkaan”

Villen jymy-yllätys – testamenttasi rahnansa Kevinille: “Ehkä hän ajatteli, että ne ei menisi viinaan ja tupakkaan”

5.11.2019 klo 09:06
#bbkevin #bbhelmeri #bbkimmo #bbanu #bbkristian
Asukkaiden läheiset astuvat taloon – vain yhdellä asukkaalla mahdollisuus tavata rakkaimpansa!

Asukkaiden läheiset astuvat taloon – vain yhdellä asukkaalla mahdollisuus tavata rakkaimpansa!

2.11.2019 klo 17:18
#bbville #bbhelmeri #bbanu #bbkimmo #bbkevin #bbkristian
Helmeri joutuu piikittelyn kohteeksi – toiset eivät usko, etteivät “pesä” ja rahat kiinnosta

Helmeri joutuu piikittelyn kohteeksi – toiset eivät usko, etteivät “pesä” ja rahat kiinnosta

9.11.2019 klo 22:56
#bbhelmeri #bbanu #bbkevin #bbkimmo #bbkristian
Pöytäseksi, aamuhannu, kärppä pesässä – Isoveljen kuulutuksesta syntyi hervoton seksikeskustelu

Pöytäseksi, aamuhannu, kärppä pesässä – Isoveljen kuulutuksesta syntyi hervoton seksikeskustelu

9.11.2019 klo 21:23
#bbanu #bbhelmeri #bbkimmo #bbkevin #bbkristian
Näin finalistit käyttäisivät mahdolliset voittorahat – mitä tekisit 30 000 eurolla?

Näin finalistit käyttäisivät mahdolliset voittorahat – mitä tekisit 30 000 eurolla?

9.11.2019 klo 19:20
#bbkristian #bbanu #bbkevin #bbkimmo #bbhelmeri
Isoveli antaa kirjeessään nukkumajärjestelyihin kaksi vaihtoehtoa  – kantavatko asukkaat sänkynsä ulos makuuhuoneesta?

Isoveli antaa kirjeessään nukkumajärjestelyihin kaksi vaihtoehtoa – kantavatko asukkaat sänkynsä ulos makuuhuoneesta?

17.9.2019 klo 22:50
Lukekaa tämä selkeällä ja kuuluvalla äänellä: Osa teistä näyttää olevan sitä mieltä, että muuallakin kuin sängyissä nukkuminen on ...
#bbtarina #bbville #bbkevin #bbtuula #bbhelmeri #bbkristian #bbjukka #bbeevaleena #bbmilla #bbmira
 Tilinpäätöksen hetki koittaa – Big Brother määräsi asukkaat viimeiseen yhtiökokoukseen

Tilinpäätöksen hetki koittaa – Big Brother määräsi asukkaat viimeiseen yhtiökokoukseen

9.11.2019 klo 16:53
#bbkimmo #bbkristian #bbanu #bbhelmeri #bbkevin
Katsojat äänestivät juhlat BB-taloon – luvassa sesonginmukaiset teemabileet!

Katsojat äänestivät juhlat BB-taloon – luvassa sesonginmukaiset teemabileet!

27.9.2019 klo 14:14
Katsojille annettiin Big Brother -sivuston äänestyksessä valta päättää, saavatko asukkaat viikkotehtävänsä päätteeksi nauttia bile...
#bbkristian #bbjukka #bbville #bbhelmeri #bbkevin #bbkimmo #bbmilla #bbmira #bbtuula #bbtarina
Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

21.10.2019 klo 21:30
Asukkaat suorittavat parhaillaan Kauas on pitkä matka -viikkotehtävää. Porukka matkaa “Leville” lomalle, mutta kaikkein tyypillisi...
#bbkevin #bbkristian #bbhelmeri #bbjukka #bbkimmo #bbanu #bbville
Pikkujoulujen vauhdikas käänne: villi viinaralli!

Pikkujoulujen vauhdikas käänne: villi viinaralli!

8.11.2019 klo 21:57
#bbanu #bbhelmeri #bbkimmo #bbkevin #bbkristian