22.11.2020 klo 21:31

Asukkaat saavat tietää totuuden häädöstä: “Olette kaikki vaarassa lähteä”

Tällä viikolla asukkaat ovat jälleen käyneet päiväkirjahuoneessa antamassa nimeämispisteitä toisilleen, mutta varsinaisen twistin tilanteeseen antaa kuitenkin se, että todellisuudessa kyseessä oli valenimeämiset.

Katsojat ovat kuluvan viikon aikana saaneet äänestää sitä asukasta, jonka haluavat ulos talosta.

Sunnuntain suoran lähetyksen alkuvaiheessa Elina kyselee asukkaiden ajatuksia illan kulusta ja paljastaa heille karun totuuden häädöstä:

“Näillä nimeämispisteillä ei ole ollut minkäänlaista väliä, vaan te olette kaikki äänestyksessä ja näin ollen vaarassa lähteä talosta”, nainen tunnustaa.

“Mä tiesin!” Julia kommentoi.

“Noniin, kaks lähtee”, Vili spekuloi.

Asukkaat jäävät päivittelemään juuri kuultua uutista ja pohtimaan sitä, miksi heitä ei ole vieläkään pyydetty pakkaamaan tavaroitaan. He eivät vielä tiedä sitä, että tänään sunnuntaina heidän tulee itse häätää eniten ääniä saaneesta kaksikosta toinen.

Jää seuraamaan tilanteen etenemistä Ruudun 24/7!

Uutiset
Uutiset

Immuneettikilpailu pistää pääkopat koville – Janne selvisi voittajaksi!

9.5.2021 klo 00:26
#bbsanna #bbjanne

Big Brother -talosta kolmantena häädettiin Rosa!

9.5.2021 klo 00:18
#bbrosa

Kymmenen asukasta häätöäänestyksessä – Näin äänestät suosikkiasi!

9.5.2021 klo 00:00
Lauantai-ilta sai yllätyskäänteen, kun lähetyksen lopuksi pantiin käyntiin uusi häätöäänestys, jossa ovat mukana kaikki asukkaat p...
#häätöäänestys

"Lapsillakin on oikeus yksityisyyteen" – vanhempien vastuu nettikäyttäytymisestä puhuttaa BB-talossa

8.5.2021 klo 20:33
#bbsara #bbpinja #bbsanna

Ravintolamogulilla kävi mäihä! Onnenkantamoinen soi Sedulle hotelliyön

8.5.2021 klo 20:14
#bbsedu #bbmarkku

Roni avautuu kauhudeiteistään: “Tinder on niin petollinen!”

8.5.2021 klo 18:42
#bbroni #bbaleksi #bbnina #bbsara

Sanna lataa: “Naiset pyytää anteeksi usein ihan turhaan!”

8.5.2021 klo 17:50
#bbnina #bbsanna #bbsara

Asukkaat muodostavat iloisen BB-perheen – tällaiset roolit Isoveli heille valitsi

8.5.2021 klo 15:48
#päivätehtävä

Katsojat äänestivät Jannen BB-talon äidiksi!

8.5.2021 klo 13:23
#bbjanne

Aleksi ja Nina kauppaan: matkaan tarttui hurja määrä herkkuja

7.5.2021 klo 23:24
#bbaleksi #bbnina