¡Ay, caramba! Isoveli lyö texmexit tulille – “Me ollaan puhuttu koko kausi näistä”
Finaaliviikon perjantai on käynnistynyt. Eilen illalla selvisivät finalistit, kun Salla joutui jättämään talon ihan viime metreillä. Viimeisen viikonlopun BB-talossa pääsevät siis aloittamaan jo tuttu nelikko, Reeo, Laura, Miikka ja Mia.
Keskipäivällä Big Brother kuuluttaa varastohuoneen avatuksi. Mia ja Miikka rynnistävät paikalle ensimmäisinä ja ilahtuvat riemunkiljahduksiin asti nähtyään, mikä heitä varastohuoneessa odottaakaan.
Pöydällä on kori täynnä tortillatarpeita ja sen kylkiäisenä olutta, sekä tarpeet guacamolea, churroja ja sangriaa varten.
– Me ollaan puhuttu koko kausi näistä v*tun tortilloista ja nyt me niitä saadaan, Mia ilakoi kovaäänisesti keittiössä.
Hän aivan yltyy tanssiin, missä kiittää korkeampia voimia tästä mahdollisuudesta.
– Ole hyvä, Big Brother vastaa Mian vuolaaseen kiittelyyn.
Nelikko aloittaa kokkauksen keittiösaarekkeella Reeon johdolla.
Seuraa finalistien tortillakekkereitä reaaliaikaisesti Ruudusta 24/7 -palvelun välityksellä!