Eläimellistä elämöintiä – Rocky paukkaa taloon
Isoveljen kalenterista loppuvat pian päivät, kun tänään vietetään jo toiseksi viimeistä sunnuntaita. Tämän kunniaksi talossa on vietetty viikonlopun aikana asukkaiden teemapäiviä, joiden aikana he ovat vuorollaan päässeet viihdyttämään toisiaan omilla suosikkipuuhillaan.
Tähän mennessä on nähty Heidin Kangoo-tunti, päästy maistelemaan sushia Lauran eli Loren kokeelliseen keittiöön, tutustuttu TikTokin ihmeelliseen (ja hämmentävään) maailmaan Mian johdolla, sekä tietysti pelattu sählyä Miikan ja Reeon valmennuksessa. Viimeisenä omaa hetkeään pääsee viettämään Salla, jonka päivän yllätys hellyttää jokaisen asukkaan sydämet.
Asukkaat palaavat hikiseltä sählysähellykseltään iloisina, mutta pahasti suihkun tarpeessa. Hoidettuaan hygieniansa haluamalleen tasolle, he jatkavat päivän toimia ja valmistautumista illan häätölähetykseen.
Asukaskuusikko istuu juttelemassa olohuoneessa, kun Isoveli komentaa koko konkkaronkan makuuhuoneeseen.
– Jos tää on tää mun päivä, niin otetaan päikkärit, Salla spekuloi ja muut komppaavat nauraen.
Samaan aikaan toisaalla Sallan koira Rocky odottaa varastohuoneessa. Ei aikaakaan, kun Isoveljellä on asiaa makuuhuoneessa odottavalle poppoolle.
– Jäljellä on vielä yksi asukas, kenen elämään ette ole vielä päässeet tutustumaan. Salla, varastohuone on nyt auki, Isoveli kuuluttaa.
Salla rientää varastohuoneeseen. Kun varastohuoneen ovi heilahtaa auki ja Salla näkee oven takana odottavan Rocky-koiran, hän pillahtaa onnenkyyneliin.
– Tässä on Rocky, saanko esitellä, Salla kertoo herkistyneenä ja koppaa koiran syliinsä.
Rocky ja Isoveljen kimppakämpän asukit matkaavat olohuoneeseen ja alkavat leikkiä koiran kanssa. Innostunut Rocky kulkee rapsutuksesta toiseen nuuhkiessaan vuoron perään joka sylin.
– Mä en voi uskoa, että Rocky on täällä, Salla parahtaa.
Salla esittelee Rockyn osaamia hienoja temppuja. Hauvalta luonnistuu niin istuminen kuin tanssiminenkin. Ihastuneet asukkaat taputtavat söpölle valkoiselle luontokappaleelle.
Miten Rockyn vierailu sujuu? Osaako Rocky juonia ja pelata? Se selviää Nelosella ja Ruudun 24/7-palvelussa.