Lähetykset:
Päivä: 33
27.9.2020 klo 09:04

Ella, Niko ja Roope pohtivat nimeämisiä: “En mä olis mitään tehnyt toisin”

Ella, Niko ja Roope olivat myöhään lauantaina keskustelemassa nimeämisistä tupakkapaikalla. Roope oli kertonut jo aiemmin Markolle kylpyhuoneessa tunteistaan. Häätöäänestykseen nimettiin Niko, Roope, Kristiina, Marko ja Sami.

Ella ilmaisee olleensa ihmeissään, ettei itse joutunut häätöäänestykseen:

“Mä olin ihan äärimmäisen yllättynyt, että mä en ollut tossa”, hän sanoo.

Niko ja Roope ovat sitä mieltä, ettei se ole heistä suuri yllätys. Ella sanoo kuitenkin jännittäneensä joka viikko mahdollista häätöäänestystä. Roope kertoo, että hänellä on ollut vastaavia tunteita aina sunnuntain lähestyessä. Nyt äänestyksessä on kahden henkilön sijasta viisi:

“Ja kun on viis, niin ne äänetkin jakautuu”, Niko pohtii sunnuntaista häätöä.

“Viel olis yhdeksän viikkoa jäljellä kuitenkin”, Roope ilmaisee halunsa jäädä taloon.

“Toisaalta, en mä olis mitään tehnyt toisin. Mä oon ollu mä”, hän jatkaa.

Roope paljastaa olevansa harmissaan siitä, että nyt kun on päässyt vihdoin tutustumaan talolaisiin, voi lähtö ollakin lähellä. Hän kertoo löytäneensä Ellasta, Sasasta ja Katista itselleen hengenheimolaisia.

“Kaikki oli mökkiläisiä, jotka tossa nyt oli”, Ella ihmettelee.

Epätietoisuus vaivaa selvästi kaikkia kolmea. Roope kertoo, että itku oli lähellä kun hänen nimensä mainittiin häätöäänestyksessä:

“Ihan tosi pettynyt”, hän kuvailee tunnettaan.

Kuka poistuu Big Brotherista kolmantena? Se selviää sunnuntai-iltana!

Uutiset
Uutiset

Ella paljastaa Roopelle, mitä peiton alla todella tapahtui: “Se oli kaunis hetki”

9.10.2020 klo 12:49
#bbella #bbarttu #bbroope

Big Brotherin piina jatkuu – Ellan ja Roopen keskusteluja lisää julki

2.10.2020 klo 18:01
#bbella #bbroope

Psykologinen piina kärjistää välejä BB-talossa – Isoveli herätti asukkaat yöllä soittamalla seläntakaisia pahoja puheita!

2.10.2020 klo 10:06
#bbella #bbroope

Mysteeriäänet johtavat tiukkaan välienselvittelyyn: “Puhukaa vaan porukalla paskaa!”

1.10.2020 klo 23:17
#bbroope #bbella #bbsami #bbmarko #bbkati

BB-talossa kuuluu kummia: "Tää voi kostautuu"

1.10.2020 klo 22:08
Big Brother -talossa koetaan kummallisia hetkiä torstai-iltana, kun kaiuttimista alkaa yllättäen kuulua asukkaiden omaa puhetta. E...
#bbroope #bbella

Asukkaat tekivät kohtalokkaan laskuvirheen – luulevat olevansa jo perillä Tallinnassa!

30.9.2020 klo 21:22
#bbella #bbroope

Öiset jekuttelut jatkuvat – salainen lonkero-operaatio

30.9.2020 klo 09:14
#bbroope #bbollipekka #bbpaula #bbmarko #bbella

Alkavatko välit kiristyä BB-talossa? “Neiti näppärä keksii tekosyitä”

29.9.2020 klo 19:08
#bbroope #bbella

Nikon häätö aiheutti talossa suuria tunteita: “V*tuttaa!”

28.9.2020 klo 10:16
#bbroope #bbella #bbarttu #bbjoel

Kenen elämänkaariesitys oli vaikuttavin? Katso tästä Olli-Pekan, Timon, Joelin, Roopen ja Markon esitykset!

9.10.2020 klo 15:40
#päivätehtävä #bbollipekka #bbtimo #bbjoel #bbroope #bbmarko

Yhteistyössä: