17.10.2019 klo 16:22

Häätöäänestykseen Ville, Anu ja Milla – äänestä suosikkisi turvaan

Viikot vähenevät ja nimeämiset vain vaikeutuvat. Tällä viikolla häätöäänestykseen päätyivät Ville, Milla ja Anu.

Ville sai selkeän piste-enemmistön, yhteensä 8 nimeämispistettä. Milla ja Anu puolestaan saivat molemmat neljä nimeämispistettä.

Tällä viikolla lisäjännitystä nimeämisiin toi se, että asukkailla oli mahdollisuus mitätöidä nimeämispisteitä rahnalla. Yhden pisteen poistaminen maksoi 10 rahnaa. Anu tarttui tähän mahdollisuuteen ja poisti itseltään yhden nimeämispisteen. Hän kuitenkin käytti toisen kympin Kristianin hyväksi ja poisti mieheltä yhden nimeämispisteen. Jos hän olisi käyttänyt rahnat itseensä, hän olisi säästynyt häätöäänestykseltä, sillä silloin äänestyksessä olisi ollut Kristian, joka sai kolme nimeämispistettä.

Milla ei tarttunut mahdollisuuteen mitätöidä saatuja nimeämisissä, vaikka hän on yksi talon rikkaimmista asukkaista. Hän olisi voinut mitätöidä kaikki saamansa pisteet, ja hänelle olisi silti jäänyt 30 rahnaa säästöön. Elämä on valintoja.

Häätöäänestykseen joutuivat siis lopulta Ville kahdeksalla äänellä, Milla neljällä äänellä ja Anu kolmella äänellä.

Ja nyt valta on katsojilla. Äänestä suosikkisi turvaan häädöltä!

 

Jos haluat Villen jäävän taloon:

Äänestysnumero:
3
Äänestä Villeä, (1€/ääni)
Lähetä tekstiviesti 3 numeroon 173005
Soita numeroon 0700 79 103
tai äänestä netissä tvaani.fi/bb

 

Jos haluat Anun jäävän taloon:

Äänestysnumero:
4
Äänestä Anua, (1€/ääni)
Lähetä tekstiviesti 4 numeroon 173005
Soita numeroon 0700 79 104
tai äänestä netissä tvaani.fi/bb

 

Jos Haluat Millan jäävän taloon:

Äänestysnumero:
12
Äänestä Millaa, (1€/ääni)
Lähetä tekstiviesti 12 numeroon 173005
Soita numeroon 0700 79 112
tai äänestä netissä tvaani.fi/bb

Uutiset
Uutiset
Uutiset
1
10
Viikkotehtävän aikana BB-talossa lasketaan dinosauruksia ja suojellaan dinosauruksen munia!

Viikkotehtävän aikana BB-talossa lasketaan dinosauruksia ja suojellaan dinosauruksen munia!

28.10.2019 klo 13:39
Big Brother -talon yhdeksännellä viikolla talossa näkyy dinosauruksia! Asukkaiden viikkotehtävänä on laskea kaikki näkemänsä dinos...
#viikkotehtävä
Big Brother Suomen voittaja on Kristian! Mies ei ole uskoa uutista todeksi

Big Brother Suomen voittaja on Kristian! Mies ei ole uskoa uutista todeksi

10.11.2019 klo 23:20
#bbkristian
Anu häädettiin finaaliviisikosta toisena, joutui vastaamaan kysymyksiin Helmeristä: "Hän soittaa mulle!"

Anu häädettiin finaaliviisikosta toisena, joutui vastaamaan kysymyksiin Helmeristä: "Hän soittaa mulle!"

10.11.2019 klo 21:54
#bbanu
Kimmo putosi ensimmäisenä finaaliviisikosta: "Nyt tuntuu todella hyvältä!"

Kimmo putosi ensimmäisenä finaaliviisikosta: "Nyt tuntuu todella hyvältä!"

10.11.2019 klo 21:48
#bbkimmo
Finaaliäänestys: Kuka asukkaista voittaa Big Brotherin ja 30 000 euroa?

Finaaliäänestys: Kuka asukkaista voittaa Big Brotherin ja 30 000 euroa?

3.11.2019 klo 22:35
Big Brother Suomi huipentuu sunnuntaina 10.11. finaalilähetykseen, jossa selviää, kuka asukkaista voittaa Big Brotherin sekä 30 00...
Viimeinen ateria – Kristian ei tilannutkaan hapansilakkaa: “Pitäis olla tortillaa, mut täs on kaikennäköstä!”

Viimeinen ateria – Kristian ei tilannutkaan hapansilakkaa: “Pitäis olla tortillaa, mut täs on kaikennäköstä!”

10.11.2019 klo 17:59
Päivätehtävässä tanssitaan ja juhlistetaan finaalipäivää!

Päivätehtävässä tanssitaan ja juhlistetaan finaalipäivää!

10.11.2019 klo 12:51
#bbkimmo #bbkevin #bbkristian #bbanu #bbhelmeri
10 viikon eristyksissä olo päättyy tänään – lähtö stressaa Anua

10 viikon eristyksissä olo päättyy tänään – lähtö stressaa Anua

10.11.2019 klo 11:38
#bb-anu #bb-kevin
Finaalipäivä jännittää asukkaita: “Ihan absurdia lähteä täältä!”

Finaalipäivä jännittää asukkaita: “Ihan absurdia lähteä täältä!”

10.11.2019 klo 08:58
#bbhelmeri #bbkevin #bbkimmo #bbkristian #bbanu
Katsojat äänestivät – talon viimeisen aterian päättää Kristian: "Surströmmingiä?"

Katsojat äänestivät – talon viimeisen aterian päättää Kristian: "Surströmmingiä?"

9.11.2019 klo 23:10
#bbkristian