“Ilmoitusluontoista asiaa!” – Ylhäisten ja Alhaisten kokoonpano muuttuu
Big Brother -talossa on käynnissä jo kauden kymmenes viikko. Talossa eletään Kahtiajaon aikakautta eli niin Isoveljen tilukset kuin asukkaatkin on jaettu kahtia Ylhäisiin ja Alhaisiin.
Sunnuntai-iltana Alhaisten elo muuttui entistäkin alhaisemmaksi, kun Big Brother passitti heidät ulkomajoitukseen. Mia, Laura, Reeo ja Salla heräävätkin uuteen viikkoon makuupusseista talon terassilta. Miikka, Milena ja Heidi puolestaan avaavat silmänsä tähän maanantaiaamuun talon mukavassa makuuhuoneessa.
Asukkailla on aamutoimet käynnissä, kun punainen puhelin pirahtaa soimaan. Salla kiiruhtaa nostamaan luurin.
– Salla! Hei, halloo, hän vastaa puhelimeen ja jää sitten kuuntelemaan keskittyneenä.
Hetken kuluttua Salla laskee luurin olkaansa vasten ja viittilöi muita Alhaisia luokseen.
– Joku asukas Ylhäisistä Alhaisiin nyt, Salla sanoo hänen luokseen rientäneille Mialle ja Lauralle.
Kolmikko päättää heti yksimielisesti valita Heidin. Salla ilmoittaa valinnan puhelimeen Lauran vielä kerratessa Mialle, että Heidi oli itse sanonut sunnuntaina tulevansa Alhaisiin, jos Mia ja Laurakin ovat siellä.
Puhelu kuitenkin jatkuu vielä hyvän tovin. Salla myötäilee puhelimessa kuulemaansa viestiä. Lopulta hän laskee luurin takaisin paikoilleen.
– Ilmoitusluontoista asiaa! Mia ja Milena vaihtaa puolia ja sen pitää tapahtua välittömästi, Salla kailoittaa muille.
Hän kehottaa Milenaa ottamaan niin paljon ruokaan mukaan Ylhäisiltä Alhaisille kuin tämä saa yhdellä kädellä kannettua.
– Jos ruokatarvikkeita tippuu, niin ne on niinku menetettyä tavaraa, Salla ohjeistaa.
– Okei, Milena vastaa ja rientää kohti jääkaappia.
Salla selventää vielä muille, että päätös juuri Mian ja Milenan vaihdosta ei ollut hänen. Puhelussa kysyttiin, kuka Ylhäisistä tulisi Alhaisiin, ja he olivat valinneet Heidin.
– Sit sieltä vastattiin, että Isoveikka tekee kuitenkin päätökset.
Miten Mia ja Milena sopeutuvat uusiin olosuhteisiin? Entä miten heidät otetaan uusissa leireissä vastaan? Seuraa BB-talon tapahtumia Ruudun 24/7-palvelussa!