15.11.2020 klo 18:03

Kristiina huusi itselleen pihvi-illallisen kahdelle – valitsee mukaansa Julian

Perjantai-iltana Isoveli järjesti asukkaille jälleen Rahalaitoksen huutokaupan, jossa huudettavia kohteita oli tällä kertaa vajaan puolen kerpon verran, mikä tarkoitti 15 tuotetta.

Kristiinalla oli käytettävänään suuri rahnapotti, sillä katsojat äänestivät hänet päivätehtävän voittajaksi, ja näin ollen hän sai 25 lisärahnaa käytettäväkseen huutokauppaan.

11 rahnaa Kristiina käytti pihvi-illalliseen, joka hänelle ja valitsemalleen kumppanille tarjoiltaisiin sunnuntaina alkuillasta.

Kaverikseen illalliselle Kristiina valitsee Julian. Kaksikko siirtyy tehtävähuoneeseen, johon on aseteltu illallinen punaviineineen ja suklaineen.

“Vau!” päivätehtävään liittyvää rangaistusta suorittava Kristiina hihkuu kontatessaan tehtävähuoneeseen.

“Ihanan näköstä”, Julia ihastelee.

Molemmat, Kristiina ja Julia, ovat häätöäänestyksessä tänään yhdessä Markon, Vilin ja Paulan kanssa. Illallisella keskustelu kääntyy pian edessä olevaan häätöön. Ensimmäistä kertaa nimettynä häätöäänestyksessä olevaa Juliaa jännittää tuleva ilta.

“Ai kauhee mä kuolen varmaan taas jännityksestä”, Julia huokaisee.

Jo useasta häätöäänestyksestä selvinnyt Kristiina sen sijaan ei vaikuta olevan kovin jännittynyt.

Rauhallisen illallisen myötä molempien ajatukset alkavat siirtyä kohti iltaa ja jopa finaaliviikkoa, jonka kumpikin haluaisi kokea.

Seuraa Ruudusta 24/7, kuinka ilta etenee ennen jännittävää häätölähetystä!

Uutiset
Uutiset

Asukkaat lukevat ennen taloon astumista kirjoittamansa kirjeet – Paula herkistyy kyyneliin

23.11.2020 klo 13:30
#bbarttu #bbkristiina #bbjoel #bbollipekka #bbjulia #bbpaula

Asukkaat heräävät finaaliviikkoon – huonosti nukuttu yö takana

23.11.2020 klo 11:12
#bbarttu #bbjoel #bbollipekka #bbkristiina #bbpaula #bbjulia

Vili uhmaa jälleen Big Brotheria – muut asukkaat hermostuvat: “Isoin pelle, minkä oon nähnyt”

16.11.2020 klo 12:03
#bbvili #bbjoel #bbarttu #bbjulia #bbkristiina

Paula häädettiin BB-talosta – enää kolme finalistia jäljellä!

29.11.2020 klo 21:52
#bbpaula #bbjoel #bbarttu #bbkristiina

Big Brother -talon sauna lämpiää viimeistä kertaa – asukkaille hemmotteluhetki!

29.11.2020 klo 14:30
#bbpaula #bbarttu #bbjoel #bbkristiina

Viimeinen aamu BB-talossa alkoi fanfaarit soiden: “Tänään lähetään kotiin!”

29.11.2020 klo 11:44
#bbarttu #bbjoel #bbkristiina #bbpaula

Olli-Pekan dramaattinen lähtö järkyttää muut – jäähyväiset jätetään television kautta

29.11.2020 klo 00:13
#bbarttu #bbjoel #bbpaula #bbkristiina #bbollipekka

Herkut saapuvat – nyt murkinoidaan viimeistä kertaa tällä porukalla

28.11.2020 klo 21:44
#bbkristiina #bbpaula #bbarttu #bbjoel #bbollipekka

Julian lähtö jätti taloon häätöpelon: “Mähän sanoin, että tästä alkaa laskettelu”

28.11.2020 klo 10:30
#bbpaula #bbollipekka #bbkristiina #bbarttu #bbjoel

Asukkaat yllätetään täysin: Hämmästynyt Julia häädettiin BB-talosta!

27.11.2020 klo 23:48
#bbjulia

Yhteistyössä: