17.11.2021 klo 10:14

Lasse ja Samir juttelevat ystävyydestään ja suhteistaan talon muihin asukkaisiin: ”En varmaan ikinä laita yksityisviestiä”

Big Brother -talon asukkaat saivat tiistai-iltana tietää, että keskiviikkona talosta häädetään eliminaatioviikon hengessä yksi asukas. Häätöuhan alla ovat Ville, Jasmiina, Taavi ja Pekka.

Keskiviikkona koittava häätö aiheuttaa talossa pitkin iltaa monenlaista keskustelua ja spekulaatiota. Lasse ja Samir viettävät aikaa pihan säkkituoleissa ja juttelevat muista asukkaista sekä kuinka tulevat heidän kanssaan toimeen.

“Ärsyttää monien tekeminen. Mut ei mun tarvii sanoo – miks mä sanoisin”, Samir pohtii ja toteaa, että mikäli kyseessä olisi hänen oma asuntonsa, asia olisi eri.

“Oon täällä kymmenen erilaisen ihmisen kanssa, munkin on vaan pakko joustaa”, toteaa puolestaan Lasse.

“Mut se on hauska huomata, kuinka itsekkäitä ihmisiä täälläkin on ollut ja on edelleen”, Samir sanoo.

Lasse on samaa mieltä. Hän myös kertoo olettaneensa ennen taloon astumistaan, että on itse itsekäs tyyppi.

“Täällä huomannut, että ei sitä niin itsekäs ookaan.”

Miesten keskustelu siirtyy siihen, millä perusteella he valitsevat ihmiset, joiden kanssa viettävät talossa aikaa.

“On paljon ihmisiä, että tulen toimeen tän ajan. Mutta osaan aidan ulkopuolella välttää sellaisia ihmisiä, kenen kanssa mä en todellakaan haluis tulla toimeen”, Samir tuumaa.

Lasse komppaa miestä.

“Ite diggaan hengaa täällä semmosten ihmisten kanssa, kenen kanssa hengaisin myös ulkomaailmassa – ja kenen kanssa tuun hengaamaankin varmasti”, Lasse sanoo.

Lasse kertoo, että talossa on ollut myös sellaisia asukkaita, joiden kanssa hän ei olisi ulkomaailmassa tekemisissä.

“Nähdään varmaan muutaman kerran, mutta en varmaan ikinä laita yksityisviestiä”, Lasse toteaa.

Lassesta on tullut erityisen läheinen Taavin kanssa. Samir puolestaan astui taloon uutena asukkaana myöhemmin kuin muut. Samir kertoi ennen taloon menoaan, että hän uskoo tulevansa parhaiten toimeen Lassen ja Taavin kanssa.

Näin on myös käynyt ja miehet ovat ystävystyneet.

“Mul on oikeesti ollut sun kaa hyvää juttuu – mä diggaan. Ois kyl hieno olla tuollakin kavereita. Pystyy läyhää mist tahansa”, Samir sanoo nyt Lasselle.

“Mä oon ihan täysin samaa mieltä”, Lasse sanoo.

Lasse muistelee miesten ensimmäistä kohtaamista.

Kun Samir tuli talon asukkaaksi, hän ei tullut suoraan asunnon puolelle. Samir sekä muut uudet asukkaat Noora ja Maiju saivat viettää ensimmäiset yönsä Big Brother -talon sviitissä, eivätkä uudet ja vanhat asukkaat nähneet toisiaan.

Sviittiläisillä oli kuitenkin yhteinen kauppatehtävä, ja tämän tiimoilta Lasse ja Samir saivat tavata toisensa yöllä, kun muut asukkaat nukkuivat.

“Mä muistan, kun oli se ensimmäinen yötehtävä. Mä en tiiä mistä se tulee, mulla tuli Taavin kanssa sama ja aloin heti hengaamaan. Mää taisin sanoo heti et on hyvä äijä, hyvä äijä”, Lasse muistelee Samirille tästä saamaansa ensivaikutelmaa.

Samir kertoo Lasselle, että hänelle pahin tehtävä talossa oli tulla yötehtävän alussa herättämään nukkuva Lasse.

“Se oli kuumottavin”, Samir muistelee.

“Sitä just! Mut silti jotenkin aatteli et hyvä äijä”, Lasse sanoo hymyillen.

“Kiva kuulla, kiitos”, Samir vastaa ilahtuneena.

“Joista ihmisistä vaan tulee semmonen fiilis, et varmasti on hyvä äijä”, Lasse vielä jatkaa leveästi hymyillen.

“Monen kans näki myös heti että ei”, Samir muistelee asukkaista saamaansa ensivaikutelmaa.

Lasse on samaa mieltä. Hän myös pohtii viettävänsä päivänsä Big Brother -talossa pitkälti samojen ihmisten kanssa. Samaan hengenvetoon Lasse myös suunnittelee jo, että laittaa Porissa asuvalle Samirille viestiä jatkossakin, mikäli kaipaa Porin visiitillään seuraa.

Lasse kertoo, että yksi hänen missioistaan talossa olikin löytää ystäviä.

“Toimi tavoite”, Lasse summaa.

Uutiset
Uutiset

Talosta häädettyä Samiria ikävöidään kyynelsilmin: “Mä rakastin sitä äijää”

20.11.2021 klo 09:57
#bblasse #bbsamir #bbtaavi

Tieto häätöäänestyksestä saa aikaan riemunkiljahduksia ja harmitusta: "P*skin mahdollinen"

18.11.2021 klo 22:45
#bblasse #bbanssi #bbtaavi #bbsamir

Pekan ja Jasmiinan yöllinen säikyttely suututtaa Samirin: ”Menkää v*ttuun täältä”

17.11.2021 klo 10:42
#bbpekka #bbjasmiina #bbsamir #bbville #bblasse

Eliminaatiohaasteen kolmas laji on Kauhistuksen kanahäkkiseinä – Pekka häviää ja joutuu häätöäänestykseen

16.11.2021 klo 16:42
#bbjasmiina #bblasse #bbanssi #bbpekka #bbsamir #bbville #bbtaavi #bbaki

”Itel kolahti” – Lasse ja Samir haikeina Samin häädön jälkeen

15.11.2021 klo 11:17
#bbsami #bblasse #bbsamir

Ensimmäinen matkakohde on Kanaria! Taavista oppaiden kohdepäällikkö, Pekasta ja Samirista ilkikurisia lapsia

8.11.2021 klo 14:47
#bbjasmiina #bbpekka #bbtaavi #bbanssi #bbsami #bbsamir #bblasse

Yksi viidestä voittaa Big Brother Suomi -kauden – Näin suuri finaali-ilta etenee

28.11.2021 klo 18:59
Big Brother Suomi -kausi huipentuu sunnuntaina 28.11., kun joku viidestä finalistista kruunataan koko kauden voittajaksi ja 30 000...
#bblasse #bbjasmiina #bbtaavi #bbaki #bbanssi

Asukkaat puhuvat toisistaan kauniisti viimeisen päivän puheissa – kyyneliltä ei vältytä!

28.11.2021 klo 16:58
#bblasse #bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi

Lauluja, suhdespekulaatioita ja jännitystä – näin sujui Big Brother -talon viimeinen ilta

28.11.2021 klo 10:39
#bbjasmiina #bbtaavi #bblasse #bbaki #bbanssi

Big Brother -finalistien My Day -video

27.11.2021 klo 21:45
#bbaki #bbjasmiina #bblasse #bbtaavi #bbanssi