Käynnistä video
9.11.2019 klo 19:20

Näin finalistit käyttäisivät mahdolliset voittorahat – mitä tekisit 30 000 eurolla?

Asukkaat saivat tehtäväkseen järjestää BB-talon yhtiökokouksen.

Kokouksen asialistalla viimeisenä oli pohtia voittorahan mahdollisia käyttötarkoituksia. Big Brotherin voittaja saa siis 30 000 euroa.

Helmeri aloittaa kierroksen ja kertoo, että luultavasti sijoittaisi suurimman osan rahoista jollain tavalla scoottaamiseen.

"Elikkä se varmaa menis sitte junnuille enemmän ja harrastajille", mies pohtii.

Anu aikoo hyvittää rahoista osuuksia ystävilleen ja läheisilleen, jotka ovat auttaneet lastenhoidossa. Hän ostaisi myös lapsilleen kaikkea hauskaa.

"Ja sitten mä haluun laittaa jonkun siivun johonkin hyvätekeväisyyteen", nainen sanoo ja linjaa vielä, ettei aio itse käyttää rahoja itseensä.

Kevinillä on suuria hyväntekeväisyyssuunnitelmia, mutta antaisi rahoista osan myös äidilleen.

"Voisin ostaa itselleni kengät", Kevin miettii miten käyttäisi itseensä rahaa.

Kristianin ajatus on käyttää rahat lähtökohtaisesti itseensä ja tyttöystäväänsä. Mies on päättänyt, että jos voitto tulee, niin rahoilla maksetaan luottolaskut ja hammaslääkärit. Ajatuksena on myöskin, että hän ostaisi mummolan Rovaniemeltä ja hyvittäisi niityn metsittämällä omaa hiilijalanjälkeään.

"Mä en kyllä pitäisi yhteenkään järjestöön tai hyväntekeväisyysorganisaatioon penniäkään. Paitsi Hurstille voisin ostaa joulukinkkuja ens jouluks", Kristian linjaa.

Kimmon suunnitelmana olisi lähteä reissuun Rovaniemen sohvaperunoiden kanssa ja lopuilla rahoilla hän helpottaisi elämäänsä, jotta voisi opiskella täyspäiväisesti.

Kuka vie voittopotin ja mihin rahat lopulta menevät? Sen aika näyttää!

Uutiset
Uutiset
Uutiset
1
10
Päiväkisassa pomputellaan – Kevin tuskastuu liian suuriin palloihin: “Ihan mahoton tehtävä!”

Päiväkisassa pomputellaan – Kevin tuskastuu liian suuriin palloihin: “Ihan mahoton tehtävä!”

5.11.2019 klo 13:31
#bbkevin #bbkristian #bbhelmeri #bbanu #bbkimmo
Elina Kottosen kuumottava kysymys suorassa lähetyksessä saa asukkaat kiemurtelemaan: "Mä en tiedä mitään"

Elina Kottosen kuumottava kysymys suorassa lähetyksessä saa asukkaat kiemurtelemaan: "Mä en tiedä mitään"

3.11.2019 klo 21:56
#bbanu #bbhelmeri #bbkristian #bbkimmo #bbville #bbkevin
Pöytäseksi, aamuhannu, kärppä pesässä – Isoveljen kuulutuksesta syntyi hervoton seksikeskustelu

Pöytäseksi, aamuhannu, kärppä pesässä – Isoveljen kuulutuksesta syntyi hervoton seksikeskustelu

9.11.2019 klo 21:23
#bbanu #bbhelmeri #bbkimmo #bbkevin #bbkristian
Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

Päivätehtävä: Mummola – luvassa tiukkaa kuria ja kenties kummittelua

21.10.2019 klo 21:30
Asukkaat suorittavat parhaillaan Kauas on pitkä matka -viikkotehtävää. Porukka matkaa “Leville” lomalle, mutta kaikkein tyypillisi...
#bbkevin #bbkristian #bbhelmeri #bbjukka #bbkimmo #bbanu #bbville
 Tilinpäätöksen hetki koittaa – Big Brother määräsi asukkaat viimeiseen yhtiökokoukseen

Tilinpäätöksen hetki koittaa – Big Brother määräsi asukkaat viimeiseen yhtiökokoukseen

9.11.2019 klo 16:53
#bbkimmo #bbkristian #bbanu #bbhelmeri #bbkevin
Big Brother Suomi on noussut syksyn suurimmaksi tv-ilmiöksi  – BB:llä jo yhteensä yli 29 miljoonaa starttia Ruudussa!

Big Brother Suomi on noussut syksyn suurimmaksi tv-ilmiöksi – BB:llä jo yhteensä yli 29 miljoonaa starttia Ruudussa!

29.10.2019 klo 11:32
Suomi on miljoonien kyttääjien maa! Vauhdikkaita viikkotehtäviä, Jukan ja Eeva-Leenan hempeitä hetkiä, Tarinan loputonta puhetulv...
#bbanu #bbkristian #bbkevin #bbkimmo #bbhelmeri
BB-asukkaat repeävät lapsekkaaseen riemuun kömpiessään pomppulinnaan! Lysti lässähtää linnan luhistuessa kirmaajien niskaan!

BB-asukkaat repeävät lapsekkaaseen riemuun kömpiessään pomppulinnaan! Lysti lässähtää linnan luhistuessa kirmaajien niskaan!

29.10.2019 klo 20:01
#bbkevin #bbville #bbhelmeri #bbanu #bbkimmo #bbkristian
Pikkujoulujen vauhdikas käänne: villi viinaralli!

Pikkujoulujen vauhdikas käänne: villi viinaralli!

8.11.2019 klo 21:57
#bbanu #bbhelmeri #bbkimmo #bbkevin #bbkristian
Asukkaiden upeat luomukset catwalkilla – ken on heistä kaikkein kaunein?

Asukkaiden upeat luomukset catwalkilla – ken on heistä kaikkein kaunein?

7.11.2019 klo 19:18
#bbkevin #bbkristian #bbanu #bbkimmo #bbhelmeri
Kevinin vastuullinen muotishow – ei orjatyövoimaa: “Must on nyt tullut fashion icon!”

Kevinin vastuullinen muotishow – ei orjatyövoimaa: “Must on nyt tullut fashion icon!”

7.11.2019 klo 17:43
#bbkevin #bbhelmeri #bbanu #bbkristian #bbkimmo