16.11.2021 klo 21:59

“Nyt kyllä jännittää!” Asukkaille paljastuu, että yksi heistä häädetään huomenna

Big Brother -talossa on käynnissä jännittävä eliminaatioviikko, jonka aikana talosta häädetään peräti kolme asukasta!

Ensimmäinen häätöäänestys käynnistyi tiistaina suoran Big Brother Suomi -lähetyksen aikana.

Asukkaat saavat tietää käynnissä olevasta häätöäänestyksestä ja keskiviikkona tapahtuvasta häädöstä, kun Big Brother lähestyy heitä kirjeellä.

Viestissä lukee, että Jasmiina, Taavi ja Pekka ovat hävinneet eliminaatiohaasteen kolmessa lajissa ja joutuneet häätöäänestykseen. Lisäksi häätöäänestykseen on joutunut Ville, jonka hallussa aikapommi oli, kun se eilen räjähti.

“Häätöäänestys on käynnissä. Yksi heistä häädetään huomenna”, Anssi lukee.

“Kiitti infosta”, häätöäänestyksessä oleva Ville toteaa.

Jasmiina ottaa uutiset vastaan kiroten.

“Eli tässä pelattiin vain lisäpäiviä”, hän parahtaa.

Taavi ottaa uutisen vastaan hiljaisena. Pekka puolestaan miettii, että lähtö saattaa tulla huomenna.

“Nyt pitää nauttia!” hän huudahtaa.

Asukkaat sulattelevat uutista, ja Ville sekä Jasmiina siirtyvät ulos keskustelemaan illan mukanaan tuomasta käänteestä. Kaksikko miettii, kuinka huominen häätö mahdollisesti toteutetaan.

“V*tun aikapommi! Olisin edes päässyt kisaamaan”, Ville sadattelee pommia, joka saattoi hänet häätöäänestykseen.

“Nyt kyllä jännittää! Mulla ei ole kovin vahvat olleet nämä viime päivät”, Jasmiina puolestaan miettii.

Seuraa jännittävän häätöviikon tapahtumia Ruudussa 24/7 ja Nelosella joka ilta!

Uutiset
Uutiset

Eliminaatiohaasteen kolmas laji on Kauhistuksen kanahäkkiseinä – Pekka häviää ja joutuu häätöäänestykseen

16.11.2021 klo 16:42
#bbjasmiina #bblasse #bbanssi #bbpekka #bbsamir #bbville #bbtaavi #bbaki

Jasmiina häviää tietokilpailun ja joutuu häätöäänestykseen – eliminaatiohaasteet jatkuvat tiistaina

15.11.2021 klo 19:53
#bbjasmiina #bbville #bbtaavi #bbpekka #bbsamir

Perjantai huipentuu tiukkaan loppukilpailuun – Anssi voittaa itselleen 2000 euron arvoisen matkalahjakortin

12.11.2021 klo 20:34
#bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi #bblasse #bbville #bbpekka

Lelusairaala sulkee ovensa – kiitokseksi ahkerasta työstä hoitajat saavat lämmintä kättä

6.11.2021 klo 21:02
#bbtaavi #bbpekka #bbjasmiina #bbsamir #bbville #bbmelody

Tervemenoa finaaliviikolle! “Täällä on kovat luut enää”

22.11.2021 klo 10:37
#bbpekka #bbaki #bbanssi #bblasse #bbtaavi #bbjasmiina

Peli kovenee finaalia kohti – näin nimeämispisteet jakautuivat

21.11.2021 klo 00:05
#bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bblasse #bbtaavi #bbpekka

“Ei pysty käsittää, tuntuu pahalta” – Villen lähtö herättää harmia

18.11.2021 klo 09:32
#bbjasmiina #bbtaavi #bbville #bblaurar

Pekan ja Jasmiinan yöllinen säikyttely suututtaa Samirin: ”Menkää v*ttuun täältä”

17.11.2021 klo 10:42
#bbpekka #bbjasmiina #bbsamir #bbville #bblasse

Talon nurkissa puidaan toisten asukkaiden käyttäytymistä: “Aki on vaihtanut vahvasti leiriä”

16.11.2021 klo 20:12
#bbjasmiina #bbtaavi #bblasse #bbpekka #bbanssi #bbaki

Puurolautanen paljastaa pinnan alla kytevät erimielisyydet: “Sua ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään muiden sanominen”

11.11.2021 klo 13:12
#bbjasmiina #bbsami #bbville #bbtaavi