7.11.2021 klo 18:40

Päiväni murmelina -tehtävän voittajille luvassa elokuvahetki

Sunnuntaiaamu valkeni Big Brother- taloon tänään ei vain kerran, vaan 5 kertaa. Asukkaille nimittäin annettiin tehtäväksi elää päivä murmelina, eli toistaa aamu niin kauan, kuin Isoveli käskee. Asukkaiden piti kopioida aamutoimensa niin tarkasti kuin suinkin vain muistivat ja kykenivät.

Jasmiina lukee Big Brotherin lähettämästä kirjeestä, että parhaiten tehtävästä selviytyivät Lasse, Sami, Jasmiina ja Taavi. Palkinnoksi he pääsevät nauttimaan elokuvaelämyksestä.

“Olen todella yllättynyt!” Taavi ihmettelee omaa onnistunutta suoritustaan.

Sami kieltäytyy leffa-illasta, sillä hänen, Samirin ja Lassen jo pari päivää sitten alulle panema kurjuusretriitti ei salli mukavuuksia, joihin elokuva ja herkut kuuluvat. Samir ja Lasse ovat luistaneet kurjuusretriistä jo aiemmin, minkä takia Lasse ei aio jättää myöskään elokuvaa väliin. Näinpä luvan saadessaan tehtävähuoneeseen setattuun elokuvateatteriin suuntaavat vain Taavi, Jasmiina ja Lasse.

Huoneessa paljastuu myös illan näytös. Kolmikolle on luvassa mukava ilta Syke-elokuvan parissa.

Uutiset
Uutiset

Ensimmäinen matkakohde on Kanaria! Taavista oppaiden kohdepäällikkö, Pekasta ja Samirista ilkikurisia lapsia

8.11.2021 klo 14:47
#bbjasmiina #bbpekka #bbtaavi #bbanssi #bbsami #bbsamir #bblasse

Yksi viidestä voittaa Big Brother Suomi -kauden – Näin suuri finaali-ilta etenee

28.11.2021 klo 18:59
Big Brother Suomi -kausi huipentuu sunnuntaina 28.11., kun joku viidestä finalistista kruunataan koko kauden voittajaksi ja 30 000...
#bblasse #bbjasmiina #bbtaavi #bbaki #bbanssi

Asukkaat puhuvat toisistaan kauniisti viimeisen päivän puheissa – kyyneliltä ei vältytä!

28.11.2021 klo 16:58
#bblasse #bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi

Lauluja, suhdespekulaatioita ja jännitystä – näin sujui Big Brother -talon viimeinen ilta

28.11.2021 klo 10:39
#bbjasmiina #bbtaavi #bblasse #bbaki #bbanssi

Big Brother -finalistien My Day -video

27.11.2021 klo 21:45
#bbaki #bbjasmiina #bblasse #bbtaavi #bbanssi

Viimeinen lauantai-ilta Big Brother -talossa vietetään herkutellen ja My Day -videoista nauttien

27.11.2021 klo 20:12
#bblasse #bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi

Asukkaiden toivebiisit saavat aikaan tunnemyrskyn – näin BB-talon viimeisissä bileissä bailattiin!

26.11.2021 klo 13:43
#bbtaavi #bblasse #bbjasmiina #bbaki #bbanssi

Finaalijuhlat käynnistyvät! Asukkaat näkevät karanteeniviikolla kuvaamansa videot itsestään

25.11.2021 klo 22:04
#bbjasmiina #bbanssi #bbaki #bbtaavi #bblasse

Finaaliviikon asukkaat luovat omat fanituotemallistonsa – “Supersiisti tehtävä!”

22.11.2021 klo 14:01
#bbaki #bbanssi #bbjasmiina #bbtaavi #bblasse

Tervemenoa finaaliviikolle! “Täällä on kovat luut enää”

22.11.2021 klo 10:37
#bbpekka #bbaki #bbanssi #bblasse #bbtaavi #bbjasmiina