4.5.2021 klo 18:31

Päivätehtävä saatiin pakettiin – kauppareissun kohtalo selkiintyi

Big Brother -talon asukkaat suorittivat päivätehtävää, jonka aikana he ansaitsivat kauppa-aikaa ostosten tekoa varten, pallo ja sekunti kerrallaan. Nyt tehtävä on tullut päätökseensä ja jokainen asukas saa on ylpeä omasta suorituksestaan. Asukkaat puhalsivat yhteen hiileen ja näinhän niitä tuloksia saadaan aikaiseksi.

Isoveli oli keksinyt asukkaiden päänmenoksi hauskan tehtävän, jonka aikana oli tarkoitus kasvattaa tulevan kauppareissun kokonaisaikaa yksi sekunti kerrallaan. Tehtäväalueella oli putkisto, jonka kautta asukkaiden tuli ohjata putkistossa kulkevia palloja. Jokaisesta onnistuneesti putkiston läpi kuljetetusta pallosta asukkaiden kauppareissun kokonaisaikaa saatiin kasvatettua yhdellä sekunnilla. Tehtävän aikana menetettiin muutamia sekunteja, kun pallo tippui maahan.

Päivätehtävä päättyi iloisiin tunnelmiin ja aihe oli asukkaiden pohdinnassa tovin ennen kuin Isoveli viimein paljasti päivätehtävän lopputuleman. 

“Tämä on Big Brother. Teille on postia”, kuulutus herättää asukkaiden huomion.

Aleksi menee hakemaan yllätysviestin rauhallisin askelein muiden asukkaiden nauttiessa päivällistään.

Isoveli antaa asukkaille luvan lukea kirjeen ja Aleksi tekee työtä käskettyä.

“Saitte putkiston läpi onnistuneesti 31 palloa” Aleksi aloittaa.

Asukkaat hurraavat ja ihmettelevät kuinka hyvän tuloksen saivatkaan yhdessä aikaan. Ilonhetki on lyhyt, sillä Aleksin on jatkettava kirjeen lukua.

“Tehtävässä ilmenneiden sääntörikkeiden vuoksi teille määrätään viiden sekunnin aikasakko. Teillä on tulevalla kauppareissulla käytössä 26 sekuntia”, Aleksi jatkaa.

“On vara. On vara”, asukkaat sanovat itsevarmoin elkein.

Asukkaat jatkavat aterointiaan keskustellessaan mitä kauppareissulla olisi syytä napata matkaan, listan kärkeen nousevat esimerkiksi kahvi ja aamupalatarpeet. He myös arvelevat, että kuinkahan moni heistä voi kauppareissulle lähteä matkaan.

Asukkaiden kauppareissu koittaa huomenna.

Uutiset
Uutiset

Eliminaattori-päivätehtävä starttasi rytinällä — Aleksi pallotteli itsensä voittajaksi!

17.5.2021 klo 15:06
#bbaleksi #bbsara #bbpetra #bbnina #bbmarkku #päivätehtävä

Aleksi on kymmenes Big Brother -talosta häädetty asukas

18.5.2021 klo 23:31
#bbaleksi

Vippiasukkaat fiiliksissä päivätehtävästä: “Ylivoimasesti magein päivä tähän asti!”

18.5.2021 klo 18:10
#päivätehtävä

Tiukka parin tunnin pallottelu takana – “Hyvä me!”

18.5.2021 klo 14:05
#bbnina #bbmarkku #bbpetra #bbaleksi

Yllätysvieras saapuu BB-taloon — Pyhimys vetää asukkaille biisileiriä!

18.5.2021 klo 13:46
#päivätehtävä

Pallot viuhuvat BB-talon pihalla – Talo tyhjäksi -tehtävä käynnissä

18.5.2021 klo 10:25
#bbmarkku #bbpetra #bbaleksi #bbnina #bbsara

Banaanit vaarassa! Big Brother -talon pihalle ilmestyy kutsumattomia vieraita

17.5.2021 klo 20:46
#bbmarkku #bbsara #bbnina #bbaleksi

Finaaliviikko käynnistyy Talo tyhjäksi -tehtävällä — palkinto asukkaiden mieleen!

17.5.2021 klo 14:03
#bbmarkku #bbpetra #bbaleksi #bbsara #bbnina ##päivätehtävä

Isoveli tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä — asukkaat saavat käyttöönsä Superminuutin!

17.5.2021 klo 11:31
#bbaleksi #bbsara #bbmarkku #bbpetra #bbnina

Sääntörikkeiden johdosta asukkaiden kauppa-aika puolitettiin!

17.5.2021 klo 08:53
#bbsara #bbpetra #bbnina #bbaleksi #bbmarkku