29.11.2020 klo 21:52

Paula häädettiin BB-talosta – enää kolme finalistia jäljellä!

Sunnuntain finaalilähetyksen alkaessa Big Brother -talossa asustelee enää vain neljä asukasta: Kristiina, Arttu, Paula ja Joel. Jännittävä viimeinen päivä BB-talossa huipentuu kaksituntiseen finaalilähetykseen, jonka ajaksi asukkaat kokoontuvat olohuoneen sohvalle.

Katsojat ovat koko finaaliviikon ajan saaneet äänestää voittajasuosikkiaan. Perjantaina ja lauantaina talosta häädettiin sillä hetkellä vähiten ääniä saaneet asukkaat. Perjantaina yllätyshäädön koki Julia ja lauantaina Olli-Pekka häädettiin muilta asukkailta salaa päiväkirjahuoneen kautta.

Sunnuntain finaalilähetyksen ensimmäinen mullistus koetaan, kun juontaja Elina Kottonen kertoo suorassa taloyhteydessä, että sillä hetkellä vähiten ääniä saanut finalisti häädetään Big Brother -talosta.

“Asukas, joka seuraavaksi häädetään on… Paula”, Elina ilmoittaa taloon.

Asukkaat hyvästelevät kämppäkaverinsa ja huikkaavat heidän kohtaavan ihan pian talon ulkopuolella.

“Me nähdään”, Kristiina toteaa.

“Nähdään kohta! Pitäkää kivaa täällä”, Paula huikkaa muille.

Perinteiseen tyyliin muut saattelevat Paulan häätöovelle ja nainen poistuu moonwalkin siivittämänä Big Brother -talosta.

“Moikka! Isot tsempit!” nainen huikkaa muiden vilkutellessa.

Paulan poistuttua häätöoven kautta on Big Brother Suomi -ohjelmassa enää kolme finalistia. Kuka voittaa kauden ja 31 500 euron voittopotin? Vielä ehdit äänestää suosikkiasi!

Uutiset
Uutiset

Big Brother -talon sauna lämpiää viimeistä kertaa – asukkaille hemmotteluhetki!

29.11.2020 klo 14:30
#bbpaula #bbarttu #bbjoel #bbkristiina

Viimeinen aamu BB-talossa alkoi fanfaarit soiden: “Tänään lähetään kotiin!”

29.11.2020 klo 11:44
#bbarttu #bbjoel #bbkristiina #bbpaula

Olli-Pekan dramaattinen lähtö järkyttää muut – jäähyväiset jätetään television kautta

29.11.2020 klo 00:13
#bbarttu #bbjoel #bbpaula #bbkristiina #bbollipekka

Herkut saapuvat – nyt murkinoidaan viimeistä kertaa tällä porukalla

28.11.2020 klo 21:44
#bbkristiina #bbpaula #bbarttu #bbjoel #bbollipekka

Julian lähtö jätti taloon häätöpelon: “Mähän sanoin, että tästä alkaa laskettelu”

28.11.2020 klo 10:30
#bbpaula #bbollipekka #bbkristiina #bbarttu #bbjoel

Reippaat tontut palkitaan uurastuksesta – Pikkujouluvalmistelut käyntiin!

26.11.2020 klo 15:13
#bbpaula #bbkristiina #bbarttu #bbjoel

Asukkaat lukevat ennen taloon astumista kirjoittamansa kirjeet – Paula herkistyy kyyneliin

23.11.2020 klo 13:30
#bbarttu #bbkristiina #bbjoel #bbollipekka #bbjulia #bbpaula

Asukkaat heräävät finaaliviikkoon – huonosti nukuttu yö takana

23.11.2020 klo 11:12
#bbarttu #bbjoel #bbollipekka #bbkristiina #bbpaula #bbjulia

Asukkaiden uhkapeli kannattaa – tappion kautta kippistelyyn

20.11.2020 klo 20:16
#bbjoel #bbarttu #bbpaula

Vili uhmaa jälleen Big Brotheria – muut asukkaat hermostuvat: “Isoin pelle, minkä oon nähnyt”

16.11.2020 klo 12:03
#bbvili #bbjoel #bbarttu #bbjulia #bbkristiina

Yhteistyössä: