21.11.2022 klo 14:36

Promillelasit silmille ja kehään – Boxbollen-nyrkkeily kerryttää kauppabudjettia

Big Brother -talossa eletään jo finaaliviikon maanantaita. Asukkaat ovat vasta heräilleet, kun Isoveli muistaa heitä kirjeellä.

– Perjantai-bingo säilyköön kauniina muistona mielissänne, sillä nyt on aika hyvästellä kaikille iloa tuoneet, Miikan saamat bingopalkinnot, Laura lukee kirjeestä.

Miikka lallattelee mielissään laskostaessaan Matkijanärhen värikästä asua henkarille. Hän lisää vielä päällimmäiseksi kaulassaan roikkuneen korvan ja palauttaa varusteet varastohuoneeseen. Käänteestä selvästi huojentunut mies suuntaa oitis syömään aamiaista kiinteässä muodossa, sillä myös Pirtelöparonin rooli on muisto vain.

Hieman myöhemmin Big Brother kuuluttaa varastohuoneen olevan auki. Pöydällä odottaa jokaiselle oma Boxbollen. Miikka tietää heti, mistä on kyse – otsapannasta roikkuvasta pallosta, jota pallotellaan nyrkein.

Kaikki kiinnittävät pannan otsalleen ja alkavat harjoitella. Se onkin järkevää, sillä pian Isoveli kertoo osumatarkkuudesta olevan hyötyä päivän kauppatehtävässä.

Jokaisella asukkaalla on harjoitusaikaa alla, kun viisikko siirtyy tehtäväareenalle. Kauppatehtävässä heidän tulee osua nyrkillä Boxbollen-palloon. Tehtävä suoritetaan yksi kerrallaan nyrkkeilykehässä ja jokaisella on kaksi minuuttia suoritusaikaa. Tehtävä suoritetaan humalatilaa simuloivien promillelasien kanssa. Jokainen nyrkin osuma palloon tuo euron asukkaiden kauppabudjettiin. Suoritus alkaa ja päättyy kongin kumahduksesta.

– Saanks mä mennä eka? Mia kysyy ja saa muilta myöntävän vastauksen.

– Lasit päähän ja kehään! Koska oot viimeks ollut ihan lärvit? Miikka kannustaa.

Kongi kumahtaa ja Mia aloittaa oman kaksiminuuttisensa.

– Kyl vähä huonosti näkee, Mia tuumaa, vaikka osuu palloon yhtenään.

Muut äimistelevät Mian vahvaa suoritusta ja naurattavat tätä toteamalla, että meno näyttää ihan Tiktok-tanssilta. Kongin kumahtaessa toistamiseen Mia saa muilta aplodit.

– Siinä meillä oli mallisuoritus, Laura tsemppaa.

Seuraavaksi kehään astelee Miikka, jonka otteet ovat aluksi hieman haparoivat. Pian hän saa kuitenkin tahdista kiinni ja tekee myös vahvan suorituksen.

– Mitä yhtään laskin, niin se oli heittämällä yli huntti, Miikka tuumaa tyytyväisenä.
Kolmantena on Sallan vuoro.

– Osuuko? Isoveli kysyy.

Ja Sallahan osuu.

– Äsken tuli yli kolkyt putkeen, Salla ynnäilee.

Neljäntenä kehään nousee Reeo, joka tekee niin ikää tasaisen varman suorituksen. Myös Lauralla on pallo hallussa.

– Nyt on hyvä rytmi, Reeo kannustaa viimeistä suorittajaa.

– Siinä tehtiin hyvä tili! Miikka intoilee kongin kumahdettua viimeisen kerran.

– Saadaankohan me minttujäätelöä tai kahvia, Laura maalailee jo ostosreissua.

Montako osumaa viisikko kehässä tekikään? Millaista muonaa he finaaliviikolle valitsevat? Seuraa BB-talon tapahtumia Ruudun 24/7-palvelussa!

Kauppatehtävän lisäohjeet:
- Tehtävää suorittava asukas nousee nyrkkeilykehään BB-silmän päälle ja asettaa promillelasit silmilleen.
- Nyrkkeilykehään asetutaan rintamasuunta katsomoon päin. Suorituksen aikana rintamasuunta tulee pitää samana.
- Muut asukkaat istuvat katsomossa.
- Nyrkkeillessä käsi tulee pitää nyrkissä.
- Voitte suorittaa tehtävää haluamassanne järjestyksessä.
- Kun olette lukeneet ja sisäistäneet ohjeet, siirtyy yksi asukas suorituspaikalle ja muut asukkaat katsomoon.
- Tehtävä käynnistyy kongin kumahduksesta.

Uutiset
Uutiset

Asukkaat näkevät ennen taloon tuloa kuvaamansa terveiset finaaliviikolle: “Tää on jo voitto”

24.11.2022 klo 19:12
#bb22reeo #bb22miikka #bb22mia #bb22salla #bb22laura

Puhti-tunnilla päästään nahkiaisten makuun: "Vähän niinku muikkuja"

24.11.2022 klo 13:19
#bb22salla #bb22reeo #bb22mia #bb22miikka #bb22laura

Dominopalikat kaatuvat finaalihaasteen loppukokeessa – “Olipa muuten jännittävää”

23.11.2022 klo 14:08
#bb22miikka #bb22salla #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

Kauppatehtävän ajokoe kiristää hermoja – “Se oli sit siinä”

16.11.2022 klo 17:11
#bb22mia #bb22reeo #bb22miikka #bb22laura #bb22salla #bb22heidi

Puhti-tunti venyttää asukkaat äärimmilleen – “V*tun sika”

12.11.2022 klo 12:53
#bb22miikka #bb22reeo #bb22milena #bb22salla #bb22laura #bb22heidi #bb22mia

Vain hiuksenhieno ero talojen välillä – Alhaiset asukkaat soutavat itsensä voittoon päivän nimeämiskilpailussa

7.11.2022 klo 22:05
#bb22laura #bb22milena #bb22reeo #bb22salla #bb22heidi #bb22mia #bb22miikka

Sallan salatehtävä saa asukkaat kiristämään foliohattujaan: “Mihin sä laitoit sen…?”

4.11.2022 klo 13:47
#bb22heidi #bb22miikka #bb22milena #bb22sofia #bb22laura #bb22mia #bb22reeo #bb22salla

Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä

23.10.2022 klo 14:41
#bb22salla #bb22sofia #bb22reeo #bb22mia #bb22heidi #bb22tuula #bb22laura #bb22nabaz #bb22merve #bb22miikka #bb22milena

Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi

26.11.2022 klo 21:53
#bb22miikka #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

BB-talon Q&A – Asukkaat vastaavat katsojien kysymyksiin

26.11.2022 klo 17:06
#bb22reeo #bb22mia #bb22laura #bb22miikka