Lähetykset:
Päivä: 29
22.9.2020 klo 20:34

Runoilijapoika Joel ilahduttaa eläimiä – maatalon isännän tervehdys

Big Brother talossa eletään viikkotehtävän myötä maatilaelämää. Puolet asukkaista ovat maatilan asukkaita ja puolet eläimiä.

Tänään aikaisemmin annetun päivätehtävän myötä asukkaat täyttivät 24-kohtaisen lomakkeen maatilan EU-tarkastuksen varalta. Tarkastuskomitea vastaanotti asukkaiden täyttämän tarkastukaavakkeen ja antoi sen pohjalta maatilalle huomautuksia.

Komitea koki eläinten totuttamisen ihmisiin ollen puutteellista. Maatalon ihmiset saivat vinkkejä totuttamiseen, esimerkiksi satujen kertomisesta ja runojen lausumisesta on raportoitu hyviä tuloksia.

Ihmiset ovatkin käyneet illan mittaan eläinsuojassa kertomassa eläimille itsestään ja näin ollen edistäneet totuttamista ja tutustumista.

Joel, joka jo aikaisemminkin on näyttänyt runoilutaitojaan, päätti tarttua tilaisuuteen ja kehitellä runon eläimiä varten. Hieman jännittynyt mies asteli eläinsuojaan yhdessä Artun kanssa ja antoi runosuonensa sykkiä.

“Tässä on Arttu, mun BB-kamu, Artun mielestä Paula on namu”, Joel runoilee ja aiheuttaa hilpeyttä eläintenkin keskuudessa.

“Kukko kiekuu”, kuuluu kukon eli Paulan suusta.

Kuuntele koko runo videolta ja seuraa maatalon elämää Ruudusta 24/7.

Uutiset
Uutiset

Sasa palasi Joelin kainaloon – “Olipa lyhyt haliton viikko”

4.10.2020 klo 10:44
#bbjoel #bbsasa

Joel vaikeana Sasan nostettua kissan pöydälle: “Tää on vähän kinkkinen juttu”

2.10.2020 klo 22:47
#bbsasa #bbjoel

Arttu ja Joel toteuttavat haaveitaan minibudjetilla: "Saa suolakurkun suuhun, j*malauta!"

2.10.2020 klo 12:07
#bbarttu #bbjoel

Artun ja Joelin yölliset analyysit: “Miks en voi olla tunteellinen halailija?”

28.9.2020 klo 11:21
#bbjoel #bbarttu

Nikon häätö aiheutti talossa suuria tunteita: “V*tuttaa!”

28.9.2020 klo 10:16
#bbroope #bbella #bbarttu #bbjoel

Tupareiden juomapolitiikka käynnisti Joelin viinarallin – "Pakko saada kännit!"

25.9.2020 klo 20:33
#bbjoel

Arttu ja Joel penseinä yhdistymisen jälkeen: “Liikaa ihmisiä”

25.9.2020 klo 11:04
#bbjoel #bbarttu

Ratkaiseva käänne Sasan ja Joelin romanssispekulointiin: “Olen ehkä vähän ihastunut”

24.9.2020 klo 12:30
#bbsasa #bbjoel

Koirakuiskaaja-Joel selvittää Sami-hauvan alkuperän: "Korsosta!"

24.9.2020 klo 09:11
#bbsami #bbjoel

Viikkotehtävä: Guru Valomielen traumaretriitti!

5.10.2020 klo 11:28
#viikkotehtävä

Yhteistyössä: