6.11.2022 klo 13:09

Sofia avaa transhenkilönä deittailun sudenkuoppia – “Etsä oo koskaan seurustellut?”

Elämä Big Brother -talossa soljuu eteenpäin kahdessa leirissä, onhan käynnissä Kahtiajako-niminen aikakausi. Sunnuntaiaamuna asukkaat saavat päivätehtäväksi folaattipitoisen Puhti-brunssin, jota Alhaiset valmistavat parhaillaan keittiössä.

Samaan aikaan kun Alhaiset hikoilevat hellan ääressä, Ylhäiset ovat kokoontuneet makuuhuoneeseen keskustelemaan. Puhe kääntyy luottamukseen ihmissuhteissa. Sofia kohauttaa muita kertomalla, kuinka on säästynyt pettämiseltä: hänellä ei ole koskaan ollut kumppania.

– Etsä oo koskaan seurustellut? Miikka ällistelee, koska Sofia on jo 27-vuotias.

– Mä en oo koskaan edes tapaillut ketään, Sofia tähdentää.

Sofia avaa muille transhenkilönä seurustelun sudenkuoppia. Vaikka moni jopa fantasioi Sofian kaltaisista ihmisistä, he eivät ole kiinnostuneita transhenkilöistä ihmisinä vaan fetissiensä kohteina. Siksi Sofian kanssa ei ole haluttu tai uskallettu esiintyä julkisesti. Tämä on johtanut siihen, ettei Sofia ole ollut monillakaan treffeillä.

– Mä oon niinku menny ja sit ne ei oo tullu ees paikalle, ja sit ne on tyyliin estänyt mut, Sofia kertoo.

Silloinkin, kun Sofia on joskus yrittänyt tapailla ihmisiä, eivät he ole halunneet tulla nähdyksi hänen seurassaan. Häntä ei päästetä lähelle.

– En mä oo ikinä tavannut kenenkään kavereita, Sofia valottaa.

Potentiaaliset seurustelukumppanit eivät pääse transsukupuolisuuden yli, vaikka kyseessähän olisi heteroseksuaalinen kanssakäyminen. Erityisesti Sofian ihon alle menevät komeat ja itseään “kovina äijinä” pitävät miehet, jotka eivät lopulta uskalla lähteä Sofian kanssa edes drinkeille vain siksi, että hän on trans ja joku voi tietää sen.

– Mä sanon sulle, et sä oot v*tun luuseri, Sofia sivaltaa.

Miikka haluaa tietää, ovatko mainitut miehet saaneet mahdollisuuden tutustua siihen Sofiaan, johon asukkaat ovat talossa tutustuneet – eli onko hän ehtinyt olemaan oma valloittava itsensä.

– On, tai mä ainakin toivon niin, Sofia sanoo.

Miikka väittää, että pelkästään reissu, jonka Sofia on talossa tehnyt, on varmasti muuttanut monen ajatusmaailmaa.

– Sä oot niin älyttömän fiksu, keskustelutaidokas, ja sul on äärimmäisen hyvä touchi ihmisten kans keskusteluun, Miikka suitsuttaa Sofiaa.

Uutiset
Uutiset

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Nyt on vitsikäs tehtävä – Isoveli perustaa komediaklubin

5.11.2022 klo 14:55
#bb22sofia #bb22miikka #bb22heidi

Sallan salatehtävä saa asukkaat kiristämään foliohattujaan: “Mihin sä laitoit sen…?”

4.11.2022 klo 13:47
#bb22heidi #bb22miikka #bb22milena #bb22sofia #bb22laura #bb22mia #bb22reeo #bb22salla

Ylhäinen talo saa arvokkaan vihjeen ennen Alhaisia – Tehtävä päättyy: “P*ska valuu aina alaspäin”

3.11.2022 klo 13:45
#bb22mia #bb22reeo #bb22miikka #bb22heidi #bb22sofia #bb22milena

Morse-luvut eivät hämää asukkaita – torstai alkaa tasatilanteesta

3.11.2022 klo 10:18
#bb22salla #bb22miikka #bb22reeo #bb22sofia

Nimeämiskilpailu etenee ja punainen puhelin soi: “Mä sain sen jarrup*skan naamaan ja sit sä saat kruunun”

2.11.2022 klo 12:22
#bb22salla #bb22milena #bb22mia #bb22miikka #bb22sofia

Big Brother -talon pyöröovi heilahtaa jälleen – Nabazin shokkiuutinen saa muut asukkaat kyyneliin

1.11.2022 klo 12:49
#bb22nabaz #bb22sofia #bb22reeo #bb22miikka

Laulun lomassa keskustellaan Saaran ja Merin aaltoilevasta arjesta – “Mun pitää katsoa tässä peiliin”

29.10.2022 klo 18:41
#bb22miikka #bb22sofia

Mian ja Sofian rangaistus vaikuttaa radikaalisti asukkaiden kauppaostoksiin: “Se oli siinä”

27.10.2022 klo 21:27
#bb22sofia #bb22mia #bb22laura #bb22miikka

Asukkaiden auto kurvaa drive-in-teatterinäytökseen – Miikka ja Reeo kokevat tikahduttavan teatterielämyksen

26.10.2022 klo 16:38
#bb22reeo #bb22miikka #bb22salla #bb22laura #bb22sofia #bb22nabaz #bb22tuula