18.11.2021 klo 22:45

Tieto häätöäänestyksestä saa aikaan riemunkiljahduksia ja harmitusta: "P*skin mahdollinen"

Big Brother -talosta häädetään asukkaita tällä viikolla kolmena päivänä. Ensimmäinen häätö tapahtui keskiviikkona, kun Ville joutui jättämään talon. Seuraava häätö on luvassa perjantaina, ja häätöovi heilahtaa myös sunnuntaina perinteiseen tapaan.

Asukkaat ovat tällä viikolla kisanneet toisiaan vastaan eliminaatiohaasteissa välttyäkseen häätöäänestykseltä. Perjantain häätöäänestykseen päätyvät Lasse, Anssi, Taavi ja Samir, jotka suoriutuivat huonoiten viimeisimmästä haasteesta. Asukkaiden tuli kyseisessä haasteessa arvioida kellonaikaa.

Torstai-iltana asukkaat saavat tiedon siitä, ketkä heistä ovat seuraavassa häätöäänestyksessä. He eivät vielä tiedä, milloin kyseinen häätö tulee tapahtumaan.

Ensimmäisenä kaiuttimista kajahtaa Samirin nimi. Samir ei ole aiemmin ollut häätöäänestyksessä. Mies ottaa tiedon vastaan tyynesti nyökkäillen.

“Sitten on Taavikin on”, Pekka arvelee eliminaatiohaasteen suoritusten perusteella.

Ämyreistä kantautuukin seuraavaksi Taavin nimi, jonka jälkeen Big Brother ilmoittaa myös Lassen ja Anssin olevan häätöäänestyksessä.

“Siinä on kova nelikko”, Taavi kommentoi.

Jasmiina välttyi häätöäänestykseltä, ja hän tuulettaa onnistumistaan ajan arvioimisessa.

“Kerrankin mä voitin jotain!” nainen huudahtaa.

Anssi ja Samir puivat epäonnistumistaan tehtävässä. Anssi sanoo muille, ettei edes odottanut pärjäävänsä tehtävässä.

“Kello on ihan p**** meikällä”, Anssi analysoi ajantajuaan.

“Porin yössä ei tarvita kelloo”, Samir sen sijaan heittää.

Samir huomaa Taavin istuskelevan sohvan nurkassa mietteliäänä ja muistuttaa, ettei tilanteesta kannata olla vihainen.

“Mä en jaksa enää niinku olla tossa häädössä koko ajan, ihan koko ajan. Se ei lupaa yhtään mitään hyvää”, useamman kerran häätöäänestyksessä ollut Taavi harmittelee.

Tilanteen puiminen jatkuu myöhemmin pihalla, jossa Pekka, Jasmiina ja Aki hehkuttavat säästymistään häätöäänestykseltä.

“Pitkään aikaan tuntuu, ettei oo onnistunut missään”, Pekka iloitsee.

“Tää on mulle niin iso juttu”, Jasmiina riemuitsee.

“Aki mennään finaaliviikolle”, Pekka heittää autuaan tietämättömänä siitä, että Big Brother -talon häätöovi heilahtaa vielä kaksi kertaa tällä viikolla.

Muiden siirryttyä sisälle Taavi, Lasse ja Samir vetäytyvät teehetkelle talon takapihalle.

“P****n mahdollinen”, Lasse toteaa istuessaan ulkona Taavin ja Samirin kanssa.

“Kyllä se oon minä, joka lähtee. Se on ihan saletti”, Samir arvelee häätöäänestyksen tulosta.

Lasse toppuuttelee miestä kehuen tämän persoonaa ja vakuuttaa Samirin olevan samalla viivalla alkuperäisten asukkaiden kanssa. Samir kertoo asennoituvansa lähtöön, mutta aikoo pitää hauskaa huomisen päivän.

“Tää on hyvä, että tää tulee tälleen, ettei voi niinku olla kenellekään katkera, muuta kuin itellensä”, Samir pohtii.

“Joo, ei oo äijää kertaakaan nimetty. Kertoo äijästä”, Lasse muistuttaa.

Näin paljon asukkaiden aika-arviot heittivät todellisista kellonajoista kokonaisuudessaan haasteen aikana:

Pekka – 1h 58min

Jasmiina – 2h 9min

Aki – 2h 38min

Anssi – 2h 50min

Lasse – 4h 14min

Taavi – 5h 20min

Samir – 5h 45min

 

Uutiset
Uutiset

Eliminaatiohaasteen kolmas laji on Kauhistuksen kanahäkkiseinä – Pekka häviää ja joutuu häätöäänestykseen

16.11.2021 klo 16:42
#bbjasmiina #bblasse #bbanssi #bbpekka #bbsamir #bbville #bbtaavi #bbaki

Ensimmäinen matkakohde on Kanaria! Taavista oppaiden kohdepäällikkö, Pekasta ja Samirista ilkikurisia lapsia

8.11.2021 klo 14:47
#bbjasmiina #bbpekka #bbtaavi #bbanssi #bbsami #bbsamir #bblasse

Yksi viidestä voittaa Big Brother Suomi -kauden – Näin suuri finaali-ilta etenee

28.11.2021 klo 18:59
Big Brother Suomi -kausi huipentuu sunnuntaina 28.11., kun joku viidestä finalistista kruunataan koko kauden voittajaksi ja 30 000...
#bblasse #bbjasmiina #bbtaavi #bbaki #bbanssi

Asukkaat puhuvat toisistaan kauniisti viimeisen päivän puheissa – kyyneliltä ei vältytä!

28.11.2021 klo 16:58
#bblasse #bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi

Lauluja, suhdespekulaatioita ja jännitystä – näin sujui Big Brother -talon viimeinen ilta

28.11.2021 klo 10:39
#bbjasmiina #bbtaavi #bblasse #bbaki #bbanssi

Big Brother -finalistien My Day -video

27.11.2021 klo 21:45
#bbaki #bbjasmiina #bblasse #bbtaavi #bbanssi

Viimeinen lauantai-ilta Big Brother -talossa vietetään herkutellen ja My Day -videoista nauttien

27.11.2021 klo 20:12
#bblasse #bbaki #bbjasmiina #bbanssi #bbtaavi

Asukkaiden toivebiisit saavat aikaan tunnemyrskyn – näin BB-talon viimeisissä bileissä bailattiin!

26.11.2021 klo 13:43
#bbtaavi #bblasse #bbjasmiina #bbaki #bbanssi

Finaalijuhlat käynnistyvät! Asukkaat näkevät karanteeniviikolla kuvaamansa videot itsestään

25.11.2021 klo 22:04
#bbjasmiina #bbanssi #bbaki #bbtaavi #bblasse

Finaaliviikon asukkaat luovat omat fanituotemallistonsa – “Supersiisti tehtävä!”

22.11.2021 klo 14:01
#bbaki #bbanssi #bbjasmiina #bbtaavi #bblasse