30.10.2022 klo 22:44

Tuula jättää Big Brother -talon hymyssä suin: “Rakastan teitä, ootte ihania”

Tutuksi käyneeseen sunnuntaiseen tapaan Big Brother -talon pyöröovi heilahtaa jälleen ja yksi asukas joutuu jättämään Isoveljen kimppakämpän. Tällä viikolla häätöäänestyksessä ovat olleet kaikki asukkaat, paitsi päällikkökilpailun maanantaina voittanut Reeo.

Keskiviikkoillan Big Brother Suomi -lähetyksessä turvaan päästettiin kolme sillä hetkellä eniten ääniä saanutta asukasta, eli Heidi, Laura ja Miikka. Lauantaina turvaan puolestaan pääsivät Sofia ja Salla. Kaksikon turvaanpääsy kerrotaan asukkaille sunnuntain häätölähetyksen ensimmäisessä taloyhteydessä.

Etenkin Sallan leuka loksahtaa suorastaan lattiaan asti.

– Mä oon niin häkeltänyt, että alan varmaan itkeä, kiitollinen Salla lausuu.

Nabaz, Tuula, Mia ja Milena joutuvat vielä jännittämään kohtaloaan. Juontaja Anni Ihamäki ottaa jälleen taloyhteyden, ja päästää nelikosta eniten ääniä saaneen turvaan. Anni kuuluttaa Mian nimen. Nabazin, Tuulan ja Milenan jännitys jatkuu edelleen.

Viimein lopullinen äänestystulos on selvillä, ja Big Brother -talon joutuu viikon kahdeksan päätteeksi jättämään Tuula.

– Ihanaa, kiitos kaikille, ihanaa jatkoa kaikille, rakastan teitä, ootte ihania, Tuula suitsuttaa asukkaita halatessaan.

Häädetty Tuula siirtyy studioon Annin haastateltavaksi.

– Nyt oli mun aika lähteä. Olisin halunnut jatkaa, mutta sydän sanoi nyt näin, ja mä oon sydämellä elänyt tätä, Tuula hihkuu.

Hän kertoo Annille ihmisten muodostuneen talossa kahden kuukauden aikana totta kai läheisiksi.

– Nabbe varsinkin, ja Sofia, Tuula listaa ja kertoo tsempanneensa itkemään jäänyttä Nabazia.

– Siellä on porukka, joka lohduttaa, Tuula tietää Nabazin olevan hyvissä käsissä.

Lopuksi Tuula näkee, kuinka katsojien äänet jakautuivat:
Nabaz 40,6
Milena 34,7
Tuula 24,7

Studiossa katsotaan parhaita paloja Tuula BB-taipaleen varrelta. Sitten nainen saa käteensä pullon kuohuvaa ja pääsee katsomoon läheistensä luo. Tuulan matka BB-talossa on päättynyt, mutta peli jatkuu.

Seuraava kausi Isoveljen valvovan silmän alla on nimeltään Kahtiajako. Heti huomisaamusta lähtien talo ja sen asukkaat jaetaan kahtia, eivätkä kaikki eri liittoutumien jäsenet todellakaan ole samalla puolella. Ensi yön asukkaat nukkuvat tehtäväareenalla, sillä Isoveljellä on talon puolella aika paljon puuhaa aamua varten.

Seuraa Big Brother -talon tapahtumia joka ilta Nelosella ja reaaliaikaisesti Ruudun 24/7-palvelussa!


 

Uutiset
Uutiset

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Asukkaiden auto kurvaa drive-in-teatterinäytökseen – Miikka ja Reeo kokevat tikahduttavan teatterielämyksen

26.10.2022 klo 16:38
#bb22reeo #bb22miikka #bb22salla #bb22laura #bb22sofia #bb22nabaz #bb22tuula

Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä

23.10.2022 klo 14:41
#bb22salla #bb22sofia #bb22reeo #bb22mia #bb22heidi #bb22tuula #bb22laura #bb22nabaz #bb22merve #bb22miikka #bb22milena

Reeo on tuore Big Brother Suomi -voittaja

27.11.2022 klo 23:25
#bb22reeo

Väinö-tontun jäähyväiset finaalinelikolle: “Olette minulle rakkaita kaikki”

27.11.2022 klo 19:32

Asukkaat yllätetään finaaliaamuna – runsas aamiaisbrunssi, sauna ja palju otetaan riemulla vastaan

27.11.2022 klo 14:12

Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi

26.11.2022 klo 21:53
#bb22miikka #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

BB-talon Q&A – Asukkaat vastaavat katsojien kysymyksiin

26.11.2022 klo 17:06
#bb22reeo #bb22mia #bb22laura #bb22miikka

Isoveli yllättää asukkaat Finaalijuhlilla – myös Kahvimaatti on saanut uuden käyttötarkoituksen

25.11.2022 klo 21:31
#bb22miikka #bb22mia #bb22laura #bb22reeo

Onko Laura nauttinut olutta Apulannan keikkabussissa? Päivätehtävässä selviää, kuka jää valheesta kiinni

25.11.2022 klo 20:30