21.10.2019 klo 12:22

Viikkotehtävä: Asukkaat pääsevät automatkalle "Leville" – Luvassa megabileet!

Big Brother -talon asukkaiden kahdeksannen viikon tehtävänä on matkustaa autolla hiihtoreissulle "Leville" ja takaisin. Viikkotehtävä onnistuu, jos asukkaat palaavat takaisin Helsinkiin torstaina kello 12 mennessä. 

Asukkaiden on pakattava kaikki matkalla tarvitsemansa tavarat mukaan ennen lähtöä ikimuistoiselle Lapin matkalle. Asukkaiden on pakattava myös henkilökohtaiset rahnapussukkansa mukaan. Yöpyminen tapahtuu matkan varrella erilaisissa paikoissa.

Arvioitu matka-aika Helsingistä Leville on 12 tuntia suuntaansa. Kaikkien asukkaiden on oltava autossa, jotta matka edistyy. Käyntejä päiväkirjahuoneessa ei vähennetä ajoajasta. Asukkaiden on käytettävä turvavöitä aina, kun auto on "liikkeellä". Radioon ei saa koskea eikä virta-avainta kääntää. Autossa ei saa myöskään tupakoida. 

Matkaan voi tulla monenlaisia mutkia ja liikennekin takkuilla. Sääolosuhteetkin vaihtelevat matkalla halki Suomen. Tieliikenteen poikkeustilanteista asukkaat kuulevat liikenneradion kautta, ja heidän on toimittava tiedotteiden edellyttämällä tavalla.

Asukkaiden täytyy tuttuun tapaan päättää, millä prosenttiosuudella viikkobudjetistaan he lyövät vetoa viikkotehtävän onnistumisen puolesta. Panoksen on oltava vähintään 25 prosenttia ja enintään 99 prosenttia viikkobudjetista, joka on aina 20 euroa per asukas, eli nyt yhteensä 140 euroa.

Asukkaat uskovat onnistuvansa viikkotehtävässä ja päättivät uskaliaasti panostaa 99 prosenttia viikkotehtävän onnistumisen puolesta. 

Asukkaille on luvassa mieluisa yllätys, sillä keskiviikkona luvassa ovat bileet ja megaluokan esiintyjä!

Uutiset
Uutiset
Uutiset
1
10
Viikkotehtävän aikana BB-talossa lasketaan dinosauruksia ja suojellaan dinosauruksen munia!

Viikkotehtävän aikana BB-talossa lasketaan dinosauruksia ja suojellaan dinosauruksen munia!

28.10.2019 klo 13:39
Big Brother -talon yhdeksännellä viikolla talossa näkyy dinosauruksia! Asukkaiden viikkotehtävänä on laskea kaikki näkemänsä dinos...
#viikkotehtävä
Big Brother Suomen voittaja on Kristian! Mies ei ole uskoa uutista todeksi

Big Brother Suomen voittaja on Kristian! Mies ei ole uskoa uutista todeksi

10.11.2019 klo 23:20
#bbkristian
Anu häädettiin finaaliviisikosta toisena, joutui vastaamaan kysymyksiin Helmeristä: "Hän soittaa mulle!"

Anu häädettiin finaaliviisikosta toisena, joutui vastaamaan kysymyksiin Helmeristä: "Hän soittaa mulle!"

10.11.2019 klo 21:54
#bbanu
Kimmo putosi ensimmäisenä finaaliviisikosta: "Nyt tuntuu todella hyvältä!"

Kimmo putosi ensimmäisenä finaaliviisikosta: "Nyt tuntuu todella hyvältä!"

10.11.2019 klo 21:48
#bbkimmo
Finaaliäänestys: Kuka asukkaista voittaa Big Brotherin ja 30 000 euroa?

Finaaliäänestys: Kuka asukkaista voittaa Big Brotherin ja 30 000 euroa?

3.11.2019 klo 22:35
Big Brother Suomi huipentuu sunnuntaina 10.11. finaalilähetykseen, jossa selviää, kuka asukkaista voittaa Big Brotherin sekä 30 00...
Viimeinen ateria – Kristian ei tilannutkaan hapansilakkaa: “Pitäis olla tortillaa, mut täs on kaikennäköstä!”

Viimeinen ateria – Kristian ei tilannutkaan hapansilakkaa: “Pitäis olla tortillaa, mut täs on kaikennäköstä!”

10.11.2019 klo 17:59
Päivätehtävässä tanssitaan ja juhlistetaan finaalipäivää!

Päivätehtävässä tanssitaan ja juhlistetaan finaalipäivää!

10.11.2019 klo 12:51
#bbkimmo #bbkevin #bbkristian #bbanu #bbhelmeri
10 viikon eristyksissä olo päättyy tänään – lähtö stressaa Anua

10 viikon eristyksissä olo päättyy tänään – lähtö stressaa Anua

10.11.2019 klo 11:38
#bb-anu #bb-kevin
Finaalipäivä jännittää asukkaita: “Ihan absurdia lähteä täältä!”

Finaalipäivä jännittää asukkaita: “Ihan absurdia lähteä täältä!”

10.11.2019 klo 08:58
#bbhelmeri #bbkevin #bbkimmo #bbkristian #bbanu
Katsojat äänestivät – talon viimeisen aterian päättää Kristian: "Surströmmingiä?"

Katsojat äänestivät – talon viimeisen aterian päättää Kristian: "Surströmmingiä?"

9.11.2019 klo 23:10
#bbkristian